Linda Örtenblad

Linda Örtenbladin toinen kirja Kartotek över döda och återuppståndna (”Kuolleiden ja ylösnousseiden kortisto”, suomentamaton), on kokoelma novelleja, joista muodostuu samalla laajempi kertomus elämästä, kuolemasta ja kaikenlaisesta niiden väliin mahtuvasta.

Kirjailija vie meidät tunnistettaviin paikkoihin, joista saamme pian huomata, ettemme ole koskaan oikeastaan käyneet niissä. Mukana on hautausmaita, vinttikomeroja, rantakaistaleita, katuja, joilla ruumisauton odotetaan pysähtyvän hetkenä minä hyvänsä, kellareita. Kirjailija pitää meitä kädestä hitaalla vaelluksella ja esittelee meidät varovasti niille, jotka haluaa meidän kohtaavan, jotta kohtaisimme lopulta itsemme.

Näissä sisäisissä monologeissa on lohduttomuutta, joka saa lukijan hytisemään: on jäähtyvää kahvia ja sähkökatkoja, mutta myös ihmisiä, jotka ovat omia energianlähteitään. Itse asiassa kaikki nämä lämpötilat antavat kohmeisille ja kohmettuneille uutta sykettä. Ovella kolkuttaa jokin uusi, joka on laskettava sisään ja jota on kuunneltava.

Tarinoissa ollaan lähellä luontoa, realismi on yliluonnollisen naapurina, ja asuntoa tyhjennetään jonkun kuoltua, jotta uusi elämä voisi muuttaa tilalle. Valaistusoloja on joka lähtöön, mutta eniten ollaan ehkä viistovalossa. Linda Örtenblad valottaa elämiä niin sävykkäästi ja varmasti, että hän myös uudelleenkirjoittaa niitä. Tuntuu kuin hänen velvollisuutenaan olisi saada meidät pohtimaan, miksi muka menneen on pysyttävä muuttumattomana.

Kaikki saa ottaa aikansa, teksti tulla jolkottaa, mutta meno ei koskaan käy hitaaksi.

Kaikki nämä tuuleen hajonneet kohtalot läpäisee pelko, jollaista kuvitteli voivansa tuntea vain lapsena. Silti kyse ei ole mistään kauhutarinoista, halvoista jipoista, jotka kääntävät kaiken päälaelleen ja tarjoavat kaikelle yksinkertaisen selityksen. Kyse on pikemmin hyvin taitavasti kuvatuista olotiloista, kerronnan vahvasta luotosta siihen, että kykenemme selviytymään rönsyistä, kuten esimerkiksi kuuntelemaan kertojan äidin sanomisia samalla kun opimme odottamaan lisää ja mitä vielä tulisi sanotuksi. Nyt on nyt. Se oli silloin. Mitäs nyt sitten? 

Örtenblad on tyystin erilainen kuin muut ruotsalaiset novellistit. Hän vieraannuttaa maailmaa tehdäkseen siitä – ei ymmärrettävämmän – vaan ehkä vain aidomman. Novelleissa on kuumeinen ja hermostunut tunnelma, joka tuo mieleen Kafkan ja Poen. Örtenbladia ei kiinnosta panna asioista siististi järjestykseen, pikemmin hän haluaa herättää ihmetystä ja aiheuttaa päänvaivaa. Toisin sanoen hän tekee juuri sitä, mitä kirjallisuuden pitääkin tehdä.

Jos Linda Örtenblad ei koskaan enää kirjoita yhtäkään kirjaa, Kartotek över döda och återuppståndna käy koko tuotannosta.

Linda Örtenblad (s. 1972) julkaisi esikoisteoksensa Den anatomiska teatern vuonna 2004. Ylistetyn debyytin tarinat kertoivat siitä, mitä voi tapahtua merenrannalla, metsässä, talvipuutarhassa tai uusvanhoissa muistoissa, jotka huuhtovat ylitsemme.