Mette Moestrup

Butterfly Nebula (suomentamaton) on runoteos, joka on oikeutetusti herättänyt paljon huomiota omaperäisellä yhdistelmällään ekokritiikkiä, kapitalismikritiikkiä ja naisellista huolta maailman tilasta.  Kirjailija kuvailee itseään ”ekstaattiseksi järjestelmärunoilijaksi” ja on esteettisesti ja ajatuksellisesti Inger Christensenin ja tämän Kesäperhoslaakso-sonettikruunun (1991) hengenheimolainen. 

Butterfly Nebula on ylenpalttinen ja laaja-alainen poeettinen kokonaisuus, jonka perhosmainen muoto ulottuu kehon sisältä ulkoavaruuteen. Niiden välille syntyy yhteys, koska maailmankaikkeudessa on noin 3 800 valovuoden päässä täältä tähtisumu, joka näyttää kilpirauhaselta. Tuo pieni ja elintärkeä rauhanen vaurioituu, jos sattuu sairastamaan (japanilaislääkäri Hakaru Hashimoton mukaan nimettyä) Hashimoton kilpirauhastulehdusta. Mette Moestrupilla on kyseinen sairaus. 

Henkilökohtaisella ja kehollisella tasolla teos keskittyy siten ihmisen aineenvaihduntaan. Mutta koska kapitalismin harjoittama jatkuva luonnonvarojen riisto uhkaa tuhota ihmisen ja ympäristön välisen aineenvaihdunnan, runoilija johdattaa lukijansa pohtimaan elämästä huolehtimista kaikenkattavasti. Tähän päälle tulee vielä runollinen huomio siitä, että aineenvaihdunta, metabolia, on sanana melkein sama kuin metabole – tyylikeino, jossa samat sanat toistuvat eri järjestyksessä. Ekokritiikin materiaalisuutta painottavista näkemyksistä on Mette Moestrupin ajattelussa vain lyhyt matka runouden vuorovaikutukseen kielellisen materiaalin kanssa. 

Butterfly Nebula koostuu seitsemästä toisiinsa kietoutuvasta tekstipolusta. ”Red Butterfly Ufo” on kokoelman ohjelmallinen avaus- ja päätösruno. ”Punainen, perhosenmuotoinen runo” taas on eräänlainen runollinen happening, jossa on ohjeet punaisten esineiden sijoittamiseksi perhosen muotoon. ”Seitsemän kirjettä Hashimotolle” viittaa japanilaislääkäriin, jonka löytämä ja kuvaama autoimmuunisairaus vei runoilijalta kyvyn kirjoittaa seitsemäksi vuodeksi. ”Tietokilpailu perhosrauhasesta” koostuu useista kysymyksistä, joihin saadaan vastaukset kirjan lopussa. ”Habitaattihymni” ylistää dyynimaisemaa, jossa runoilija on kulkenut lapsuudestaan lähtien. ”Unettomuuslaulut, Kööpenhamina” on eleginen manaus siitä, että itse on elossa, kun läheinen ystävä tekee kuolemaa. Lopuksi runoilija esittää sarjan proosamuotoisia ”Veripovauksia”. Näitä seitsemää tekstipolkua voi seurata yksitellen, tai kirjan voi lukea juuri sellaisena kuin se on siirtymällä tasaisesti polulta toiselle.  

Kummassakin tapauksessa luvassa on vallatonta ja tavatonta kauneutta. Samalla alkaa ymmärtää vähän paremmin, että kaikki ainetta vaihtava on elävää ja että kaikki elävä vaihtaa ainetta. 

Mette Moestrup syntyi vuonna 1969, julkaisi esikoisteoksensa vuonna 1999 ja on kirjoittanut kuusi runokokoelmaa, romaanin ja kaksi lastenkirjaa. Lisäksi hän on ollut mukana monissa kollektiivisissa julkaisuhankkeissa. Kaikille Moestrupin teoksille on yhteistä kokeellinen luonne sekä hänen antaumuksellinen suhtautumisensa politiikkaan ja runouteen.