Niillas Holmberg: amas amas amasmuvvat
Niillas Holmberg (s. 1990) on kotoisin Utsjoelta, ja hänestä on kehkeytynyt jo nuorena monipuolinen taiteilija. Holmberg julkaisi ensimmäisen runokokoelmansa Dego livččen oaidnán iežan (Kuin olisin nähnyt itseni, suomentamaton) vuonna 2009. Vuonna 2010 Holmberg debytoi näyttelijänä Allaq-näytelmän pääroolissa Saamelaisten kansallisteatterissa, ja vuonna 2011 hän julkaisi esikoislevynsä Manin guottán girjji fárus Sittemmin Holmberg on kehittänyt kaikkia näitä puolia taiteilijuudestaan. Hänen toinen kirjansa, runokokoelma Amas amas amasmuvvat (Jottei outo tulisi oudommaksi, suomentamaton) sai Saamelaisneuvoston vuoden 2014 kirjallisuuspalkinnon.
Osittain omaelämäkerrallisessa teoksessa on äänessä Niillas-niminen runominä. Viisiosainen teos seuraa Niillasta eri elämänvaiheissa tarkastellen taiteilija- ja saamelaisidentiteettiä. Kirjan jokaisessa osassa seurataan yhtä lankaa, ja yhdessä niistä punoutuu hyvin moniulotteinen kokonaisuus. Runojen muoto ja sisältö vaihtelee eeppis-lyyrisestä aina napakkaan runoilmaisuun.
Kirjan alussa Niillas pohtii omaa paikkaansa kokonaisuudessa, perheessä, yhteiskunnassa ja taiteen globaalissa todellisuudessa. Tämä herättää kysymyksiä siitä, mitä on olla saamelaisnuori, mitä ulkomaailman paine ja mahdollisuudet merkitsevät saamelaisnuorille ryhmänä ja yksilöinä ja mitä sisäinen – eli yhteisöstä, perheestä ja itsestä johtuva – paine merkitsee. Entä mitä tarkoittaa olla saamelaistaiteilija tilanteessa, jossa itselle kaikkein läheisimmät asiat ja hahmottamaton globaali todellisuus ovat väistämättä läsnä niin taiteessa kuin elämässäkin? Viidennessä osassa kirja muuttuu vetoomukseksi, jossa saamelaisnuoria kehotetaan pitämään pintansa sekä jatkamaan saamelaisten tarinaa ja uudistamaan sitä. Tämä kuulostaa ilmeiseltä, mutta sitä se ei ole.
Niillas Holmberg edustaa uudentyyppistä saamelaistaiteilijaa, joka on kasvanut keskellä superglobaalia tietoyhteiskuntaa ja kaikkia sen seurannaisvaikutuksia. amas amas amasmuvvatin runot ottavat nuorten pirstaloituneen yhteiskuntakäsityksen todesta, ja Holmberg käsittelee aiheitaan viisaasti ja herkästi. Hänen omaleimainen äänensä on voimakas ja soljuva ja täydellisen hallittu tunnetilasta toiseen. Runot ovat myös kielellisesti erittäin vahvoja – leikkisiä, vaihtelevia ja iskeviä. Holmberg on pyrkinyt keräämään ja käyttämään vanhoja saamelaisia sanoja, jotka ovat poistumassa käytöstä, ja hän antaa niille uusissa käyttöyhteyksissä uutta elämää ja sisältöä.