Ragnar Helgi Ólafsson

Laus blöð -runokokoelman nimi (”Irtolehtiä”, suomentamaton) on arvoituksellinen, ja se määrittää koko kirjan sävyn. Kaikki on jotain muuta kuin miltä se näyttää, ja me ihmiset tapaamme ajatella olevamme toisenlaisia kuin mitä oikeasti olemme. Runokokoelma Laus blöð ei ole poikkeus tästä. Kirjassa ei ole irtolehtiä, vaan ne on sidottu, jotta ne eivät hukkuisi. Tämä selitys annetaan mukana tulevalla paperiliuskalla. Kunkin niteen mukana tulee lisäksi erilainen kirjanmerkki, jossa on numeroitu lista sivunumeroista ja ohjeet siitä, missä järjestyksessä juuri tämän niteen runot tulisi lukea. Kirjaa ei toisin sanoen ole sidottu ”lukemisjärjestyksessä”. Tuloksena on viihdyttävä lukukokemus, kun seuraavana vuorossa olevaa runoa pitää etsiä sivunumeroiden avulla. Se tuntuu vähän siltä kuin olisi mukana leikissä tai aarteenetsinnässä.

Kirjanmerkin ensimmäistä numeroriviä on luettava vasemmalta oikealle, toista oikealta vasemmalle, kolmatta taas vasemmalta oikealle ja niin edelleen.

Kirjassa on sisällysluettelo, joka ei noudata kirjanmerkin ohjeita. Mikään ei ole sitä, miltä näyttää. Kirjan sivuilla runot ovat sisällysluettelon mukaisessa järjestyksessä, joten ne esitellään lukijalle kahdella tavalla: painojärjestyksessä ja lukemisjärjestyksessä. Kirja on kuitenkin jaettu myös lukuihin, jotka on numeroitu epätavallisesti. Ensin tulee kolmas osa, sen jälkeen ensimmäinen osa, neljäs osa ja niin edelleen.

Kirja on hyvin kauniisti toteutettu. Se on yksinkertaisesti kuvataidetta, ja sen leikittely runojen järjestyksellä vaikuttaa tämän luomistyön jatkumolta ja muistuttaa siitä, että tässä ei jätetä mitään sattuman varaan. Normatiivisuudesta ja ennustettavuudesta puristuu esiin jotain yllättävää. Jokaisen runon tausta-ajatus on rakennettu nerokkaasti osaksi typografiaa.

Kirjan runot kattavat laajan aihekirjon ja ilmentävät sekä hellyyttä että terävää ajattelua. Yleisin ja kaikkein tunnusomaisin teema on kuitenkin mainittu jo aiemmin. Kun ottaa asioista selvää, kaikki ei ole sitä, miltä se näyttää, ja yksi runouden tärkeimmistä tehtävistä niin ennen kuin nytkin on ehkä juuri muistuttaa siitä, miten niin moni asia on katseiltamme kätkössä. Tämä on kiinnostava näkökulma nykyajassa ja kulutuskulttuurissa, jossa meitä pommitetaan jatkuvasti viesteillä siitä, miten kaikki on juuri sitä, miltä se näyttää, eikä parempaa ole tarjolla.

Laus blöð -kirjassa vitsi on todellisuutta ja toisinpäin. Lukijassa tämä herättää muun muassa seuraavia mielikuvia ja ajatuksia:

Ainoa todellinen valheellinen tietoisuus on tietoisuus sellaisena kuin se on. Miksi kirjallisuuden pitäisi heijastella todellisuutta? Siksikö, että meillä olisi varmuuskopio? Lentoamatööriä ei pidä sekoittaa amatöörilentäjään, koska siinä voi olla kyse elämästä ja kuolemasta. Sama pätee syyllisyyteen ja syyllisyydentunteeseen. Unet ovat tässä kirjassa faktaa. Runon puhujalla on kaksoisolento, ja luultavasti kyse on hänestä itsestään. Hius on juurtunut hiuspohjaan, eikä se kestä tuulta. Siksi sen liikkeet ovat niin kauniita. Kaupunki muistuttaa ylhäältä katsottuna aivojen poikkileikkausta.

Ehkä runouden luonteeseen kuulua etsiä sellaista, mitä ei voi vahvistaa tai mistä tietoisuus ei saa otetta. Se voi olla muodoltaan juhlavaa ja vakavaa mutta myös yksinkertaista ja leikkisää. Seuraavassa on lyhyt runo Ragnar Helgin kirjasta. Edes valokuviin ei ole luottaminen:

Valokuva

kenties

syy siihen

miksi minusta on niin outoa

että sinulla on kuva

nukkuvasta miehestä

on se

että se mies olen minä

enkä ole koskaan

nähnyt hänen nukkuvan