Seita Vuorela ja Jani Ikonen (kuvitus)
Seita Vuorelan romaani Karikko on hyvällä tavalla itseriittoinen ja tietoinen lumouksestaan. Se soveltuu lukijoille, jotka eivät halua valmiiksi pureskeltua luettavaa. Kirja on takakansitekstinsä mukaan luokiteltu aivan oikeutetusti sekä nuorille että aikuisille soveltuvaksi teokseksi. Vuorela on kuitenkin viimeisten romaaniensa osalta pitänyt tiukasti kiinni lastenkirjan määritelmästä. Hänen mielestään nykyajan nuortenromaani manipuloi nuoria luulemalla tietävänsä jo etukäteen nuorten tarpeet ja unelmat.
Vuorela hyödyntää kansainvälistä fantasiabuumia omiin kunnianhimoisiin taiteellisiin pyrkimyksiinsä tavalla, joka uudistaa koko lajityyppiä. Tyylillisesti hän ammentaa aineksia maagisesta realismista ja nykyisellään niin muodikkaasta dystopiasta, mutta Karikko sisältää myös klassisen nuortenromaanin perusjuonen: nuoren ihmisen irtaantumisen ja oman tien löytämisen.
Romaanin maisemana on nukkavieru leirintäalue ja siilo, jonka traagiset tapahtumat ja niiden syyt paljastuvat vasta aivan romaanin lopussa.
Tapahtumien keskiössä on perhe, eripariset veljekset, 14-vuotias Mitja ja pari vuotta vanhempi Waldemar, heidän verisiteensä, mutta samanaikaisesti myös luopuminen, suru ja syyllisyys. Mitja tutustuu leirintäalueen liepeillä maleksiviin poikiin, hylkyihin, jotka tuntuvat olevan merkillisellä tavalla Hotelli Horisontissa asuvan Tytön pauloissa. Vuorela rakentaa juonta pala palalta, takaumien, vihjeiden ja irrallisten osasten mosaiikkina. Kerronta on lukijalle haasteellinen mutta palkitseva.
Karikko pohdiskelee yksilön ja yhteiskunnan suhdetta samaan tapaan kuin Willian Goldingin Kärpästen herra, Alexander Mellisin Lapsihallitus tai Suzanne Collinsin Nälkäpeli.
Tapa kuvata aikuisia ja etenkin lasten vanhempia on juonen kannalta hyvin perusteltua. Vanhemmat näyttäytyvät lähes läpikuultavina ja tahdottomina hahmoina, joilla ei ole enää todellista auktoriteettia ja kosketuspintaa lapsiinsa.
Vuorela hyödyntää myös vanhoja myyttejä, esimerkiksi kreikkalaista tarustoa ja suomalaista muinaisuskoa Tuonen tytön hahmossa sekä klassisia satuja, eritoten H. C. Andersenin Villijoutsenet-satua.
Jani Ikosen kansikuva on vangitseva. Romaanissa on myös Ikosen mustavalkoisia, valokuvamaisia piirroksia, jotka on tulkittavissa mielenmaisemiksi.
Seita Vuorela (ent. Parkkola, s. 1971) asuu Helsingissä, toimii kirjailijana ja valokuvaajana sekä opettaa luovaa kirjoittamista.
Hänen nuortenromaanejaan on käännetty monille kielille, muun muassa ruotsiksi, englanniksi, ranskaksi, italiaksi ja saksaksi.