Vigdis Hjorth
Vigdis Hjorthin 20. romaani Arv og miljø (”Perimä ja ympäristö”, suomentamaton), alkaa tutusta ongelmasta: kun isä kuolee, perheen neljä sisarusta riitaantuvat kesämökkien jaosta. Perinnönjakoon liittyvä käytännön konflikti nostattaa nopeasti pintaan erimielisyyksiä, jotka ovat kyteneet perheessä vuosia ja joista tulee ratkaisevia nyt, kun perheen tarinaa ja isän roolia siinä kirjoitetaan jälkipolville.
Vuonna 1983 esikoisteoksensa julkaisseesta Vigdis Hjortista on tullut esseillään, artikkeleillaan, lastenkirjoillaan ja romaaneillaan yksi Norjan nykykirjallisuuden vahvimmista nimistä. Arv og miljø on hänen tuotantonsa tähänastinen huipentuma, ja sen kieli heijastelee aiheen akuuttiutta. Romaanin päähenkilö – aikakauslehden toimittaja Bergljot – kirjoittaa kiihkeitä ja hätäisiä raportteja prosessiin liittyvistä tunnelmistaan ja palaa miettimään jo vuosia sitten tajuamaansa asiaa, jota perhe ei koskaan ottanut kuuleviin korviinsa. Bergljot hakeutuu terapiaan ja insestin uhrien tukikeskukseen, joka varoittaa häntä kertomasta avoimesti lapsena koetusta seksuaalisesta hyväksikäytöstä, koska hän ei välttämättä saisi osakseen kaipaamaansa ja tarvitsemaansa ymmärrystä.
Itse hyväksikäytön sijasta Arv og miljø käsitteleekin enemmän siihen liittyviä reaktioita. Lukija seuraa kirjeiden, vuoropuhelujen ja näennäisen hätäisten päiväkirjamerkintöjen kautta Bergljotin reaktioita, kun hänelle valkenee, että hänen oma perheensä toimii juuri kuvatulla tavalla.
Ibseniläisen kamarinäytelmän tavoin tarinaan tuodaan vähä vähältä uutta tietoa menneisyydestä, ja samalla käydään keskustelua sodista, konflikteista ja sotatraumojen käsittelymenetelmistä. Bergljot käy tätä keskustelua paitsi itsekseen ja romaanin sivuhenkilögallerian muodostavien ystäviensä kanssa myös suhteessa lukemiinsa kirjoihin ja artikkeleihin, jotka käsittelevät Balkanin sotaa ja Etelä-Afrikan apartheidin jälkeistä totuuskomissiota. Hän pohtii sovinnon uhkaavaa vetovoimaa: onko oikein, että uhrin ja rikoksentekijän pitäisi olla samalla viivalla kuin totuuskomissiossa ikään? Vai onko niin kuin Bergljot myös ajattelee pyristellessään täyttä armahdusta vastaan, että ”on myös sovittamattomia ristiriitoja, joita ei voi kumota, että toisinaan on vain joko – tai”?
Toimittajana Bergljot poimii suosikkiajattelijoidensa näkemyksiä mukaan keskusteluun, jossa maailman ongelmat ovat tulenarkoja jo sinänsä mutta toimivat samalla hirvittävänä vertailukohtana päähenkilön omille kokemuksille: ”Kipuni ei ollut sairas vaan totaalinen.”
Arv og miljøn tapa käsitellä huomattavaa yhteiskunnallista ongelmaa – lasten seksuaalista hyväksikäyttöä ja sen mahdollisesti elinikäisiä haittavaikutuksia – muistuttaa Herbjørg Wassmon Tora-trilogian romaaneja (palkittiin Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnolla vuonna 1987). Samalla romaani tematisoi yleisemminkin sitä, millaisella kielellä traumaattisia kokemuksia voidaan työstää ja välittää. Romaanin jännite ei synny niinkään siitä, mitä oikeasti tapahtui, vaan siitä, miten päähenkilö kamppailee oman historiansa kanssa ja miten syvästi taistelu totuudesta voi leimata kaikkein arkisimpiakin tilanteita ja lähimpiä ihmissuhteita. Romaani luo pelkistyksiä välttäen vahvan jännitteen suhteessa siihen, saako Bergljot totuudelleen vastakaikua. Arv og miljø tarkastelee syvällisesti sitä, mitä merkitsee kertoa ja tulla kuulluksi, ja se kasvaa huomattavasti konkreettista perhetarinaa suuremmaksi..