Zandra Lundberg

Zandra Lundberg

Zandra Lundberg

Photographer
Tiina Tahvanainen
Zandra Lundberg: Konsten att inte hitta sig själv på Bali, proosakertomus, Schildts & Söderströms, 2022. Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon ehdokas 2023.

Onko masennuksen syövereistä ulospääsyä?

 

Nykyisin tulee yhä useammin vastaan tarinoita nuorista, joiden sielun ja kehon täyttää pimeys – tila, jossa kaikki tuntuu merkityksettömältä.

 

Aiheesta on kirjoitettu paljon varsinkin niin sanotussa itseapukirjallisuudessa. Harva kuitenkaan on tehnyt sitä yhtä intensiivisesti ja koskettavasti kuin Zandra Lundberg (s. 1987) esikoiskirjassaan Konsten att inte hitta sig själv på Bali (”Näin et löydä itseäsi Balilla”, suomentamaton). Kirja on Ahvenanmaan maakunnan ehdokas Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2023 kirjallisuuspalkinnon saajaksi.

 

Lundberg aloitti toimittajanuransa Ahvenanmaan paikallislehdissä jo 15-vuotiaana, ja muutaman vuoden päästä hänestä tuli Aftonbladetin nimekäs viihdetoimittaja Tukholmassa. Vain harvoin käy niin, että nuori kirjoittaja vakiinnuttaa asemansa mediamaailmassa yhtä nopeasti.

 

Menestyksellä oli kuitenkin hintansa. Zandra Lundbergin maarianhaminalainen lapsuudenkoti oli ollut väkivallan ja alkoholismin leimaama. Hän kantoi itsevarman kuoren alla muistoja, jotka uhkasivat tuhota hänet. Lundberg vajosi jo teini-iässä ajoittain masennukseen ja itsetuhoisuuteen, mitä vahvistivat entisestään suhteet väkivaltaisiin miehiin. Kiivastahtinen työ lehtimaailmassa, jossa hänen päätehtävänään oli tonkia julkkisten yksityiselämää, aiheutti ylittämätöntä ahdistusta. Lundberg etsi elämäänsä uutta tasapainoa hakemalla apua meditaatiosta, ennen kaikkea joogasta.

 

Monien muiden tavoin hän haaveili kaukaisen Balin tarjoamasta vapaudesta, jota Elizabeth Gilbert oli kuvannut suositussa kirjassaan Omaa tietä etsimässä Italiassa, Intiassa ja Indonesiassa (suom. Taina Aarne). Lundbergin kokemukset monista matkoista Balille ja Intian Goalle ovat kuitenkin tyystin toisenlaiset: hän kaipaa kiihkeästi turvallisuutta mutta päätyy toistuvasti hermoromahduksen partaalle. Joogaan keskittyminen saattaa tarjota hetken helpotusta, mutta seuraavassa hetkessä hän tippuu ahdistuksen ja itsemurha-ajatusten mustaan aukkoon. Lundbergin kohtaamat ihmiset muuttuvat varjoiksi autiossa maisemassa. Tekstistä kehkeytyy sielullisen helvetin kuvaus, kun Lundberg matkustaa Balilta Alankomaihin elääkseen lievästi sanottuna hämäräperäisessä liikkeessä, jonka ohjelmassa on täysin musertavia harjoituksia. Hän etsii itseään mutta on hukkua itkuun: ”Pelkään itseäni, omaa pimeyttäni.”

 

Zandra Lundberg kertoo lyhytsanaisella ja kirjallisesti tehokkaalla tyylillä. Omaelämäkerrallinen aines saa romaanin muodon, jossa dramaattinen monologi pitää lukijan tiukasti otteessaan. Hän kuvaa taidokkaasti ja sanojen vivahteet herkästi tuntien sitä, miten ihmisen psyykettä suojaava ohut kalvo uhkaa repeytyä. Samalla hän kuvaa sitä, miten unelma valoisammasta maailmasta henkilöityy lapseen, jonka hän on kirjan lopussa pian synnyttävä.

 

Kirja käsittelee surua ja hylätyksi tulemisen tunnetta – sitä, miten kaikki aistit ovat täynnä huutoa erämaasta. Zandra Lundbergin tavassa etsiä lohtua ja sovitusta on kuitenkin myös uhmakasta lämpöä. Välillä tekstistä pilkottaa absurdi huumori.

 

Sen ansiosta Konsten att inte hitta sig själv på Bali -teosta voidaan lukea eräänlaisena kunnianosoituksena elämän traagisuudelle, maagisuudelle ja ihmeellisyydelle.