Jakob Kullberg
Perustelu:
Jakob Kullberg (s. 1976) tunnetaan Tanskassa ja kansainvälisesti esityksistään ja kantaesityksistään, joissa hän tulkitsee moderneja sellokonserttoja ja kamarimusiikkiteoksia.
Kullbergiä on ylistetty hänen lämpimästä ja kauniista soinnistaan, suuresta ilmaisurekisteristään ja tutkiskelevasta suhtautumisestaan musiikkiin. Niitä kaikkia kannattelee vahva eläytyminen, intuitio ja älykkyys.
Kullberg on tehnyt vuodesta 1999 lähtien tiivistä ja omaperäistä yhteistyötä tanskalaissäveltäjä Per Nørgårdin kanssa. Yhteistyöllä on ollut molemmille tavattoman suuri merkitys, koska se on mahdollistanut sellon piilevien mahdollisuuksien tutkiskelun ja laajentamisen osana yhteistä sävellysprosessia. Lopputuloksena on ollut useita Nørgårdin Kullbergille säveltämiä teoksia, kuten Nørgårdin 2. sellokonsertto sekä 4. ja 5. soolosonaatti. Yhteistyö on poikinut myös teoksia, joissa Kullberg on suoraan säveltänyt ja improvisoinut omia sellokadenssejaan. Esimerkkinä on Nocturnal Cadenza, joka on osa Bergenin filharmonisen orkesterin kanssa vuonna 2015 kantaesitettyä ja vuonna 2019 levytettyä teosta Three Nocturnal Movements.
Kullberg on tehnyt muusikon ja säveltäjän välistä tiivistä yhteistyötä myös toisen pohjoismaisen säveltäjäsuuruuden, Kaija Saariahon, kanssa. Kullberg on levyttänyt Saariahon molemmat sellokonsertot. Niistä jälkimmäinen, yhdessä BBC:n filharmonikkojen kanssa levytetty, ilmestyy vuonna 2021.
Muista hiljattaisista yhteistyöhankkeista voidaan mainita Kasper Rofeltin sellokonserton (2018) kantaesitys sekä Niels Rønsholdtin Country (2017) yhdessä katowiceläisen Orkiestra Muzyki Nowejn kanssa. Siinä sellosolistia kuullaan sekä laulavana että improvisoivana esiintyjänä. Country julkaistaan CD:nä vuonna 2021.
Jakob Kullberg on ainutlaatuinen muusikko, jonka uteliaisuus ja rohkeus ajavat häntä jatkuvasti tutkiskelemaan ja venyttämään oman soittimen, oman itsen sekä säveltäjän ja esiintyjän roolien rajoja.Kullberg ylittää mielellään myös genrerajoja kokoonpanoissa, joissa on mukana kokeellisia improvisaatiomuusikkoja tai laulumuotoja.
Kullberg itse ilmaisee asian näin: ”Kyse on heittäytymiseen liittyvästä vapaudesta ja uteliaisuudesta.”