Ylva Karlsson ja Sara Lundberg (kuv.)

Kukapa ei olisi joskus pohtinut, millaista olisi olla joku muu? Jag och alla (”Minä ja muut”, suomentamaton) pohtii tätä eksistentiaalista kysymystä lapsen näkökulmasta ja loihtii kauniiden sanojen ja kuvitusten avulla pieniä ja suuria maailmoja, jotka koskettavat lukijaa.

Kirja on muodoltaan eräänlainen viestikilpailu, jossa aukeaman reunalla (ja välillä näkymättömissä) olevasta lapsesta tulee seuraavan aukeaman päähenkilö. Näin havainnollistetaan sitä, miten elämämme risteävät ja punoutuvat toisiinsa tiheäsilmäiseksi verkoksi.

Iso ja pieni lukija kohtaavat matkan aikana maailman paitsi ulkoisesti myös sellaisena kuin se näyttäytyy luonteeltaan ja kokemuksiltaan erilaisten lasten suuressa sisäisessä maailmassa.

Kirjailija Ylva Karlssonin empaattinen teksti on osoitus vahvasta eläytymisestä arkipäiväisyyksiin sekä elämän salaisuuksien ihmettelyyn. Hän ei välttele lapsen pohdintoja kuolemasta, liittyvätpä ne mummoon tai valkoiseen kissaan. Pikemminkin hän osoittaa, miten kuolema on osa elämää, jota kirja välittömyydellään kauttaaltaan ylistää.

Kuvittaja Sara Lundbergin maalaukset ovat harmonisessa vuorovaikutuksessa tekstin kanssa. Ne ovat harkitun hillittyjä mutta pärjäävät omillaan ja vievät juuri sopivasti tilaa. Maalaukset ovat pehmeärajaisia ja antavat tekstille ilmavuutta samalla, kun ne mitä suurimmassa määrin nivoutuvat tekstiin. Kuvitusten väriskaala on yhtenäinen ja rauhallinen olematta kuitenkaan vaisu. Liukuvat akvarellilaveeraukset, selkeät siveltimenvedot ja paksummat liituviivat tuovat kuviin elämää ja saavat sävyt värähtelemään keskenään tavalla, joka tekee kuvista lähes liikkuvia. Tästä huolimatta kuvituksissa on tiettyä suggestiivista sameutta, joka on sopusoinnussa kertomuksen filosofisen sävyn sekä mielikuvituksen ja todellisuuden välisen tasapainottelun kanssa. Lähes suttuisestakin kasvonpiirteestä tulee silti tavattoman tarkka maailmassa, johon Lundbergin kuvitukset ja Karlssonin teksti lukijan kutsuvat.

Lopuksi palataan tarinan ensimmäiseen lapseen ikään kuin kyseessä olisi kehämäinen kompositio. Sitten viestikapula luovutetaan edelleen lukijalle, kun loppu avautuu jatkopohdinnoille.