Islannin presidentti vieraspuhujana Pohjoismaiden neuvoston teemaistunnossa

Islands president Guðni Th. Jóhannesson.
Presidentti puhuu Pohjolan kansojen yhtäläisyyksistä ja eroista sekä siitä, mikä selittää pohjoismaisten yhteiskuntien menestystä nykymaailmassa. Pohjoismaiden neuvoston teemaistunnon toisena päivänä keskitytään Pohjoismaiden ministerineuvoston tulevan toimintasuunnitelman 2025–2030 sisältöön. Virallinen pohjoismainen yhteistyö pyrkii yhä saavuttamaan vision, jonka mukaan Pohjolasta tulee maailman kestävin ja integroitunein alue vuoteen 2030 mennessä.
Teemaistunto on toinen Pohjoismaiden neuvoston kahdesta vuotuisesta kokouksesta, joissa neuvoston kaikki jäsenet tekevät päätöksiä täysistunnossa. Varsinainen istunto järjestetään loka–marraskuun vaihteessa, ja sitä isännöi Norja, joka on Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2023 puheenjohtajamaa.
Meidän on vaalittava myönteistä isänmaallisuutta ja kunnioitusta hyviä, perinteisiä arvoja kohtaan. Samalla on omaksuttava uusia aatevirtauksia ja tuomittava sovinismi, muukalaisviha ja muut suvaitsemattomuuden ja ahdaskatseisuuden ilmentymät.