Karen Ellemannista Pohjoismaiden ministerineuvoston uusi pääsihteeri
Karen Ellemannilla on laajaa poliittista osaamista alueilla, jotka ovat pohjoismaisen Visio 2030:n kannalta tärkeitä. Hän on toiminut tasa-arvoministerinä, ympäristöministerinä sekä sosiaali- ja sisäministerinä. Lisäksi hän on useaan otteeseen ollut Tanskan hallituksessa pohjoismaisesta yhteistyöstä vastaava ministeri.
Karen Ellemann on erittäin pätevä pääsihteerin tehtävään, ja odotamme innolla, että pääsemme tekemään yhteistyötä hänen kanssaan.
- Pohjoismaiden ministerineuvoston pääsihteerillä on tärkeä tehtävä yhteisen pohjoismaisen vision toteuttamisessa, jonka mukaan Pohjolasta tulee maailman kestävin ja integroitunein alue vuoteen 2030 mennessä. Karen Ellemann on erittäin pätevä pääsihteerin tehtävään, ja odotamme innolla, että pääsemme tekemään yhteistyötä hänen kanssaan, sanoo Norjan yhteistyöministeri Anne Beate Tvinnereim.
Karen Ellemann on koulutukseltaan peruskoulun opettaja. Hän on hoitanut useita esimiestason tehtäviä yksityisellä sektorilla ennen siirtymistään politiikkaan, jossa hän on toiminut aktiivisesti vuodesta 2005. Hän on myös ollut Norden-yhdistyksen johtaja ja osoittanut suurta kiinnostusta pohjoismaista yhteistyötä kohtaan. Ellemann on myös uskaltanut sanoa ääneen, milloin Pohjoismaiden yhteistyössä on hänen mielestään ollut parantamisen varaa.
- Olen erittäin iloinen tästä luottamuksen osoituksesta. Nykytilanteessa pohjoismainen yhteistyö on tärkeämpää kuin moneen vuoteen. Olen iloinen siitä, että pääsen hoitamaan pääsihteerin mielenkiintoista tehtävää yhdessä kaikkien pohjoismaisten kollegoiden kanssa Kööpenhaminassa ja eri puolilla Pohjoismaita sijaitsevissa laitoksissa, Karen Ellemann sanoo.
Ellemann seuraa Paula Lehtomäkeä Pohjoismaiden ministerineuvoston pääsihteerin tehtävässä.