Ane Barmen

Ane Barmen
Valokuvaaja
Maria-Olivia-Rivedal
Ane Barmen: Draumar betyr ingenting. Nuortenromaani, Gyldendal, 2019. Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2020 lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnon ehdokas.

Draumar betyr ingenting -nuortenromaanin (”Unelmat ovat mitättömiä”, suomentamaton) päähenkilö on 17-vuotias Louise, joka on muuttanut pois kotoa opiskelemaan. Kesälomalla Louise palaa kotiseudulle mummonsa hautajaisiin. Kotiinpaluu ja surulliset olosuhteet herättävät kipeitä muistoja edellisvuodesta, jolloin Louisen paras ystävä Tormod oli kuollut tapaturmaisesti.

Tavatessaan pitkästä aikaa äidin, isosiskon ja vanhan ystävänsä Louise vaikuttaa alakuloiselta, itsekeskeiseltä ja torjuvalta. Hän työntää perheen ja ystävät luotaan ja tarkkailee heitä ulkopuolisen silmin. Kotiseudulla kaikki muistuttaa häntä Tormodista. Kipua on helpompi turruttaa olutta juomalla kuin näyttämällä haavoittuvuutensa ja puhumalla vaikeuksista.

Kesän aikana Louise kohtaa Tormodin kuoleman aiheuttaman surun paljaaltaan, mikä saa hänet myös hiljalleen lähentymään muiden ihmisten kanssa. Tärkeänä kimmokkeena on ehkä vanhan ja dementoituneen Karenin kohtaaminen. Louisella ja Karenilla on suuri ikäero; toinen on elämänsä keväässä ja toinen ehtoopuolella. He kuitenkin kohtaavat yhteisessä nykyhetkessä ja kokevat sen kumpikin mielekkääksi omalla tavallaan.

Ane Barmen on tarkkakatseinen, ja hän kuvaa Louisen mielentiloja ja ympäristöä yksityiskohtaisesti ja tehokkaan dialogin avulla. Hän uskaltaa viipyillä eri tunnetiloissa, tunnelmissa ja kohtauksissa, jolloin lukijakin saa lähituntumaa juoneen, ympäristöön ja henkilöihin. Tarinassa on vakava pohjavire, mutta kertojanääni on lakonisen huumorin ja surkuhupaisuuden sävyttämä.

Draumar betyr ingenting on koskettava ja vakuuttava romaani, jossa jokapäiväiset tapahtumat saavat eksistentiaalisen merkityksen. Kirja onnistuu uskottavasti, kouriintuntuvasti ja aistimusvoimaisesti kiteyttämään vaikean ja vapisevan loikan nuoruudesta aikuisuuteen.

Ane Barmen (s. 1984) on koulutukseltaan näyttelijä ja musiikkitieteilijä. Draumar betyr ingenting on hänen esikoisromaaninsa. Kirja on saanut Brageprisen-palkinnon, ja se on ollut arvostelumenestys Norjassa.