Bjørn Esben Almaas

Bjørn Esben Almaas
Photographer
Lene Sørøy Neverdal
Bjørn Esben Almaas: Den gode vennen. Romaani, Oktober forlag, 2019. Ehdolla Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2020 kirjallisuuspalkinnon saajaksi.

Perustelu:

Bjørn Esben Almaas palaa kymmenen vuoden tauon jälkeen uudella romaanilla Den gode vennen (”Hyvä ystävä”, suomentamaton), joka on kaunis, levoton ja viiltävä teos. Romaanissa on hehkua, joka tuonee hienovaraisesti mieleen Patrick Modianon ja Emmanuel Boven kaltaiset mestarit eli Pohjoismaiden ulkopuolisen kirjallisuuden. Ja tämä on siis vain yritys sijoittaa kartalle kirjailija, joka on kulkenut omia teitään jo vuonna 2001 ilmestyneestä esikoisteoksestaan lähtien

Romaani alkaa näin: ”Hyllyjen väliseen räikeään valoon astuu mies.” Ja näin se päättyy: ”Pian mies katoaa vihreän pensasaidan taakse, eikä häntä ole enää mahdollista nähdä.”

Almaasin viimeisimmän teoksen pohjavirran muodostaa lapsuuskuvaus, mutta kyse ei ole nostalgisesta tai katkeransuloisesta menneisyyden dekonstruktiosta. Kyseessä ei myöskään ole sovitukseen pyrkivä kasvutarina, vaan Den gode vennen on pikemmin kova ja riipaiseva kertomus – armoton kuvaus toistuvista tuskista, kärsimyksestä ja pahuudesta.

Rakenteellisesti Den gode vennen on näennäisen pelkistetty, mutta onnistuneelle kompositiolle on usein ominaista se, että mutkikkaatkin rakenteet näyttävät soljuvan vaivattomasti. Almaasin kerrontaa leimaa aivan omanlainen pakottamaton tiiviys jopa itse lauserakenteen tasolla.

Bjørn Esben Almaas on kirjoittanut hallitun mutta yhtä kaikki syvästi vetoavan romaanin, joka kuvaa lapsen surkeita oloja, jatkuvaa kätkettyä kärsimystä ja aikuisen ihmisen riittämättömyyttä. Tätä voitaneen kutsua traumakuvaukseksi.

Den gode vennen paljastaa lapsuudentapahtumat käänteisessä järjestyksessä, kun taas aikuisen miehen nykyinen perhe-elämä aaltoilee ja tempoilee eteenpäin miltei kuin klassisen rikosromaanin dramaturgisessa imussa. Almaas hallitsee tämän poukkoilun tavalla, joka osoittaa aivan omanlaistaan hienostuneisuutta.

Den gode vennen on huolestuttava raportti surkeista kasvuoloista, mutta siinä on myös omaperäisen surumielistä tenhoa, jollaiseen taipuu vain erittäin hyvä kirjallisuus.