Inka Nousiainen & Satu Kettunen (kuv.)

Yökirja
Inka Nousiainen & Satu Kettunen (kuv.): Yökirja. Kuvakirja, Tammi, 2015.

”Oletko koskaan pitänyt yöpäiväkirjaa?

Olen tosi kauan halunnut kysyä joltakin niin. Ja vihdoin eräänä yönä, kun taivas on vähän pilvessä ja tähdet himmeää paperia, minä kiipeän itsekseni mäelle ja tiedän hetkeni koittaneen.”

Inka Nousiaisen kirjoittama ja Satu Kettusen kuvittama Yökirja on kertomus hiljaisuudesta, ystävyydestä, erilaisuudesta ja hyväksytyksi tulemisesta. Kuvakirjan päähenkilö on herkkä ja pohdiskeleva kuusivuotias lapsi nimeltään Kuu. Nimi kuvastaa Kuun erikoista taipumusta: allergiaa auringon valolle. Päivisin Yön on kuljettava suojapuvussa ja vain yksinäiset yöt ovat hänelle vapaita. Eräänä yönä Yö kuitenkin kohtaa puun alla tytön, Raan, jonka kanssa Yö pystyy puhumaan mistä vain.

Yökirjassa realistinen ja mielikuvituksellinen ovat molemmat läsnä. Nousiaisen tarina on monitasoinen ja täynnä symboleja. Kielen tasolla nimi Kuu ja aurinkojumalaan viittaava nimi Raa ovat toistensa täydellisiä vastakohtia, mutta lasten välisessä kohtaamisessa erot hälvenevät ja löytyy paljon yhteistä. Erotkin muuttuvat ystävyyden vahvuuksiksi, kun öisin elävä Yö voi opettaa päiväelämään tottuneelle Raalle, kuinka yöpäiväkirjaa kirjoitetaan.

Yökirjan kertomus on lyyrinen ja filosofinen. Soljuva ja monimerkityksinen kieli yhdistettynä yön värikylläisiä näkyjä hehkuvaan kuvitukseen tarjoavat pohdittavaa ja koettavaa monen ikäisille lukijoille. Ensilukemalta yksinkertainen tarina ei aliarvioi lukijaansa vaan jokaisella lukukerralla teoksesta löytyy uusia merkityksiä.

Yökirjan henkilökuvaus on erityisen herkkävireistä ja uskottavaa. Kuun ja Raan ystävyyden kautta käsitellään tärkeitä lasten ja ylipäätään ihmisten välisiin suhteisiin kuuluvia teemoja, kuten erilaisuuden hyväksymistä. Aluksi Kuu arastelee kertoa uudelle ystävälleen päivisin käyttämästään suojapuvusta, mutta huolet hälvenevät kun suojapuku muuttuu lasten silmissä ainutkertaisen hienoksi avaruuspuvuksi, jonka nähdessään Raa pilkan sijaan huokaisee ihastuneesti: ”Vau!”.

Teoksen kuva ja sana pelaavat saumattomasti yhteen toisiaan täydentäen. Siinä missä sanan tasolla kerrotaan Kuun ajatuksista, taustoista ja elämästä, avaa kuvitus lukijalle paitsi ympäröivän maailman myös Yön sisäisen todellisuuden. Lyyrinen ja tempoltaan viipyilevä kertomus yhdessä värikylläisen ja mielikuvituksellisen kuvituksen kanssa tarjoavat mahdollisuuden tunteiden erittelyyn ja pohdintaan. Vaikka kuvakirjassa on jännittäviä yksityiskohtia ja lasten leikkien kautta myös iloista toimintaa, antaa Yökirja tilaa hiljaisuudelle ja surullekin:

”Minulle tulee välillä hiljainen olo ilman mitään syytä. Ja joskus siitä hiljaisuudesta tulee niin iso, ettei sille ole kotonani tilaa. Siksi minun on vietävä hiljaisuuteni muualle, sinne missä se parhaiten viihtyy. Minä vien hiljaisuuteni Raan luokse.”

Negatiiviset ja positiiviset tunteet osoittautuvat teoksen maailmassa suhteellisiksi samaan tapaan kuin Kuun ja Raan näennäinen vastakkaisuus. Raalla on tapana itkeä, silloin kun kaikki on oikein kaunista. Ilo ja suru kulkevat teoksen maailmassa lähellä toisiaan ja pelolle ja huolelle on kuvakirjan yötodellisuudessa tilaa siinä missä ilolle, ystävyydelle ja leikillekin.