Jón Kalman Stefánsson

Syksyllä 1615 Islannissa tapahtui raaka verilöyly: paikalliset talonpojat ja kalastajat surmasivat Ísafjörðurin maaherran yllyttämänä joukon Baskimaalta tulleita haaksirikkoutuneita valaanpyytäjiä. Tapahtumien todellinen kulku on yhä pitkälti hämärän peitossa, mutta tärkeimpänä lähteenä oli pitkään kansankirjailija Jón Oppineen (1574–1658) Tosi kertomus espanjalaisten miesten haaksirikoista ja surmasta. Jón asettui selvästi baskien puolelle, ja kertomuksella oli vakavia seurauksia hänelle itselleen. Tämä historiallinen tapahtuma toimii lähtökohtana Jón Kalman Stefánssonin romaanissa Himintungl yfir heimsins ystu brún (”Taivaankappaleita maailman laidalla”, suomentamaton). Siitä käsin minäkertoja, pastori Pétur pohtii inhimillisyyttä, rakkautta ja vastuunkannon tärkeyttä sekä ennen kaikkea kirjoitetun sanan mahtia. Ajatukset pyörivät Péturin päässä, ja hänen kertomuksensa on täynnä sivupolkuja, mutta pääaiheena on itse hirmuteko.

Lokakuussa 1615 pastori Pétur istuu pappilassaan ”maailman laidalla” ja kirjoittaa kirjettä, joka venyy pituutta, koska kyse on itse romaanista. Kirjeen vastaanottaja on nainen, jota kutsutaan ”armaaksi”, mutta hänen suhteensa Péturiin ei heti selviä. Ei sillä tosin ole paljon väliäkään, koska ”kirjeen” lopullinen vastaanottaja on kirjan lukija. Sen sijaan on mainittava toinen tärkeä vastaanottaja, joka esiintyy itse romaanissa: papin suurenmoisesti kuvattu taloudenhoitaja Dóróthea – vahva ja sisukas vanha nainen, joka ei koskaan oppinut lukemaan ja kirjoittamaan. Hänellä on kuitenkin kyltymätön kertomusten ja tarinoiden nälkä, eikä hän unohda mitään, mitä muut hänelle lukevat. Dóróthea edustaa kaikkia vuosisatojen saatossa eläneitä islantilaisia naiskertojia ja heidän suullista perinnettään: hän on tiedon ja viisauden lähde. Dóróthea rohkaisee pappiaan ja muistuttaa, että on tärkeää kertoa ”kaikki”. Pastori Pétur ei nimittäin ole istunut alas vain kirjoittaakseen vaan myös ripittäytyäkseen ja tunnustaakseen syntinsä – joita riittää, varsinkin naisväkeen liittyviä – sekä etsiäkseen ”totuutta”. Pétur lukee vähitellen kaiken kirjoittamansa Dóróthealle, joka valaa mieheen rohkeutta ja toimii tämän omantunnon ruumiillistumana.

Pastori Pétur saattaa asua ”maailman laidalla”, mutta hänen kirjoituksistaan paljastuu silti monimutkainen maailma, jossa eletään levottomia aikoja. Englantilaiset kalastusalukset ja espanjalaiset valaanpyytäjät tuovat mukanaan uusia aatteita ja kirjoja sekä uutta tietoa, jotka ovat ristiriidassa hänen velvollisuudesta saarnaamansa kirjainuskon kanssa. Romaanissa käydään henkilökohtaisen kamppailun lisäksi myös aatteellisia, uskonnollisia ja poliittisia taistoja, jotka saattavat olla todellinen syy kirjan pääjuonen muodostaviin raakoihin tapahtumiin.

Oma aikamme puskee tältä osin selvästi läpi. Sama muukalaisviha, joka oli luultavasti tärkein syy baskien murhiin, on löydettävissä myös ksenofobiasta, joka juuri nyt nostaa päätään sekä Islannissa että muualla Euroopassa. Kirjailija pyrkii epäilemättä varoittamaan lukijoita tähän liittyvistä riskeistä. Tavoite on selvä, ja pastori Pétur kirjoittaa tulevaisuutta varten: hän haluaa varmistaa, ettei hänen aikansa julmuuksia unohdeta ja ettei totuus jää valeuutisten varjoon. Kaikkein vahvin tarinalinja syntyykin pohdinnoista, jotka koskevat kirjoittamisen taikaa – sitä, miten tieto ja historia säilyvät kirjoitetun sanan avulla – ja runouden voimaa. Romaanissa korostuu järkkymätön teesi, jonka mukaan kynä on tosipaikan tullen miekkaa mahtavampi.

Jón Kalman Stefánsson (s. 1963) on Islannin arvostetuimpia kirjailijoita. Romaanien ja runoteosten julkaisemisen lisäksi hän on osallistunut aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun, jossa hän asettuu aina ihmisyyden ja kirjallisuuden puolelle. Hänen töissään on vahvoja henkilökohtaisia piirteitä, ja niille on ominaista lyyrinen mielikuvitus, jonka kanssa hän ei koskaan kitsastele. Jón Kalman Stefánsson on saanut työstään useita palkintoja ja tunnustuksia, ja hänen kirjojaan on käännetty useille kielille. Hän on nyt viidennen kerran ehdolla Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Viimeksi hän sai ehdokkuuden vuonna 2015.