Kristina Carlson

”Olen seitsemänkymmentävuotias, ehkä vähän nuorempi, ehkä vähän vanhempi. Tarkkaa ikääni en tiedä. Olin yhdeksänvuotias, kun minut leikattiin ja jäin hoviin. Hovissa sain uuden nimen Wang Wei.” Näin esittäytyy Eunukki-romaanin minäkertoja, täysinpalvellut hovieunukki, joka muistelee elämäänsä Song-dynastian hovissa 1100-luvun Kiinassa. Wang Wein kertomien anekdoottien kautta teoksessa pohditaan ikuisia teemoja kuten rakkautta ja kuolemaa, valtaa ja sivullisuutta.

Wang Wei on erotettu perheestään, mutta onneksi hänellä on hovissa ystäviä, muita eunukkeja. Vaarattomina pidetyt eunukit hoitavat hovissa monenlaisia tehtäviä, esimerkiksi Wang Wei on työskennellyt pitkään palatsin haaremissa. Ystävät ja esikuvat ovat Wang Weille tärkeitä, koska lihallinen rakkaus ei ole hänelle mahdollinen, kuten ei myöskään rakkaus jälkeläisiin. Rakkaus ja sen ilmenemismuodot kuitenkin kiehtovat häntä, ja rakkautta aprikoidessaan hän tarkastelee myös sukupuolta. Eunukkina hän pystyy havainnoimaan miesten ja naisten ominaisuuksia ja heidän välisiään suhteita ikään kuin välitilasta.

Wang Wei on opetellut lukemaan ja laskemaan, mutta virkamiestutkintoa hän ei koskaan suorittanut. Miellyttävän luonteensa ansiosta hän on silti menestynyt mukavasti. Hovissa pärjää, jos ei sekaannu valtataisteluihin eikä levitä huhupuheita – huhut ovat aseita ja juorut maksuvälineitä, joten puheensa kannattaa punnita tarkkaan. Vapauduttuaan palveluksesta Wang Wei uskaltaa kuitenkin antaa ajatustensa vaeltaa.

Kuolemaa Wang Wei ei halua ajatella, mutta korkeassa iässä se livahtaa väkisinkin mieleen. Keisari toisensa jälkeen on kuollut, ja myös ystävien joukko harvenee. Reistaileva terveys huolestuttaa, mutta vaikka ruumis onkin kuin vanha säkki, järki juoksee kirkkaana kuin vuoripuron vesi. Leppoisan eunukin muisteloista ei puutu sen enempää särmää kuin huumoriakaan. ”Olen seitsemänkymmenen! Haluan noudattaa sydämeni haluja ja rikkoa sovinnaisuuden rajoja!”

Kristina Carlson tutkii romaanissaan yksinäisyyttä, ihmisyyttä ja yksilön suhdetta yhteiskuntaan. Teoksen kaukainen aika ja miljöö toimivat vieraannuttavasti ja korostavat vanhan eunukin pohdintojen iätöntä luonnetta. Carlsonin kirkas, täsmällinen kieli on lyyristä, usein aforistista, ja tuokiokuvat ovat kuin kiinalaisia runoja tai puupiirroksia.

Kristina Carlson (s. 1949) on työskennellyt Suomen Kuvalehden toimittajana ja julkaissut nuortenkirjoja nimellä Mari Lampinen. Hänen ensimmäiselle romaanilleen Maan ääreen myönnettiin Finlandia-palkinto 1999. Toisesta romaanistaan Herra Darwinin puutarhuri (2009) hän sai kirjallisuuden valtionpalkinnon ja Kiitos kirjasta -mitalin, ja teos oli ehdolla Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon saajaksi.