Moa Backe Åstot

Onko homoseksuaalisia poronhoitajia olemassa?

Tämä kysymys määrittää Himlabrand-romaanin (”Taivaanpalo”, suomentamaton) sävyn heti ensimmäisellä sivulla. Kirja on eläytyvä kuvaus rakastumisesta, johon liittyvä ahdistus, epäröinti ja epävarmuus on meille kaikille tuttua. Kirjassa ne saavat kuitenkin entistä suuremman latauksen siksi, että päähenkilö Ánte rakastuu parhaaseen ystäväänsä Erikiin. He ovat kumpikin saamelaisia poronhoitajia. Ánte rakastaa poroelämää ja haluaa jatkaa sillä tiellä, eikä halua repiä irti syvällä maassa olevia juuriaan. Maskuliinisuusnormi on kuitenkin vahva: osa vanhemman sukupolven edustajista torjuu halveksien homoseksuaalisuuden, joka on edelleen jonkinlainen tabu. Ánte painiskelee kaoottisten tunteidensa kanssa ja päätyy sekoillessaan loukkaamaan muita.

Kuvaus on hyvin pohjustettu, ja se esittelee saamelaiskulttuurin eri puolia – myös periytyneitä traumoja, jotka ovat seurausta pitkäaikaisesta sorrosta. Ánte törmää kirjaan, jossa on rotubiologin ottamia kuvia alastomista saamelaisista. Käy ilmi, että osa heistä on hänen sukulaisiaan. Sortajat halusivat määrittää, millaisia saamelaiset olivat, ja nyt osa Ánten ympärillä olevista vanhemmista ihmisistä ei suvaitse häntä sellaisena kuin hän on.

Moa Backe Åstot kertoo korventavan rakkaustarinan, mutta hän myös laajentaa sitä lisäulottuvuuksilla. Kirjailija on itsekin poroja omistava saamelainen – ei siis ihme, että kuvaus tuntuu lukijasta uskottavalta ja aidolta.

Kirjailija haluaa tarjota kertomuksillaan uutta näkökulmaa kulttuuriin ja saamelaiseen identiteettiin, ja sen hän tekee tässä esikoiskirjassaan kerrassaan loistavasti.