Sebastian Johans

Sebastian Johans
Photographer
Severus Tenenbaum
Sebastian Johans: Broarna. Romaani. Nirstedt/litteratur, 2020. Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2021 kirjallisuuspalkintoehdokas.

Ahvenanmaahan vaikutti vahvasti 1900-luvun vaihteen maastamuutto. Tuon ajan suurissa lapsiperheissä kaikki eivät mitenkään pystyneet tulemaan toimeen maan ja meren antimilla. Amerikka oli haavemaa, ja tie länteen edusti köyhille houkutusta ja toivoa. Luvassa oli kuitenkin kovaa työtä. Monet onnistuivat ja juurtuivat Atlantin toiselle puolen; toiset taas palasivat tyhjin käsin tai mukanaan tuntuvasti pääomaa, joka takasi turvallisen tulevaisuuden. Siirtolaisuus rakensi siltoja kahden mantereen välille.

Siirtolaiskirjallisuus on usein luonteeltaan eeppistä, mistä ovat mestarinäytteinä Vilhelm Mobergin valtavat siirtolaisromaanit. Sebastian Johans käyttää esikoisromaanissaan Broarna (”Sillat”, suomentamaton) impressionistisempaa ja rapsodisempaa tyyliä, jolle ovat tunnusomaisia lyhyet ja tiivistunnelmaiset luvut. Yhteisön sijasta huomio on kohdistettu yksilöihin.

Kertomus keskittyy muutamiin kotiseutunsa jättäneisiin ahvenanmaalaisiin. Johans ammentaa omasta sukuhistoriastaan ja tarjoaa samalla laajan historiallisen ajankuvan vuosista 1904–1932. Siirtolaisten elämään vaikuttavat vahvasti ensimmäinen maailmansota ja Suomen sisällissota.

Keskushenkilöinä ovat Carl ja Ida-Levina, jotka ovat kotoisin samasta pitäjästä mutta tapaavat ja avioituvat vasta Yhdysvalloissa. Carl on uuden ajan mies, joka ei juuri haikaile mennyttä vaan keskittyy nykyhetkeen ja tulevaan. Hänelle Yhdysvallat on vapauden ja suurten mahdollisuuksien maa. Tämä saa monia merkityksiä siitä, että Carl työskentelee pitkiä aikoja sillanrakentajana New Yorkissa. Valtavat infrastruktuurihankkeet, joita hän on mukana toteuttamassa, uhmaavat kaikkia aikakäsitteitä ja täyttävät hänet ylpeydellä. Carl ei halua koskaan jättää uutta kotimaataan, jossa hän tuntee ajan virtaavan kehossaan. Kuten hänen hyvä ystävänsä Ossian sanoo: ”Elämä on seikkailu.”

Ida-Levina nojaa puolestaan juuriinsa. Toki hän arvostaa monia asioita ympärillään kehittyvässä modernissa yhteiskunnassa, mutta sisimmässään hän potee koti-ikävää. Ida-Levinan työympäristönä on yksi New Yorkin äveriäistä perheistä, jossa hänestä tulee eräänlainen seuraneiti talon tyttärelle. Sebastian Johans kuvaa yksityiskohtaisesti yläluokan yltäkylläisiä oloja laman kynnyksellä.

Carlin ja Ida-Levinan elämää varjostavat tragediat. Heidän esikoispoikansa hukkuu, ja tyttäristä yksi sairastuu lapsihalvaukseen. Äidille nämä ovat merkkejä siitä, että tämä ei ole hänen maansa.

Pitkin hampain Carl palaa vaimonsa kanssa kotiin Ahvenanmaalle. Pariskunta sijoittaa säästönsä isoon taloon, joka sijaitsee kasvukaupunki Maarianhaminassa. Ida-Levina hoitaa kaikki käytännön asiat, kun taas Carl haluaa palata mahdollisimman pian takaisin Yhdysvaltoihin.

Sebastian Johans tuo historian hämärään vaipuneet henkilöt esiin runsaassa romaanissaan, joka on täynnä värejä, tuoksuja ja aavistuksia. Varsinkin herkästi kuvattu Ida-Levinan hahmo tuo tekstiin syvyyttä. Ilmaisuvoimaisesta kielestä huokuu se, että kirjailija kirjoittaa taidekritiikkiä muun muassa Ruotsin suurimpaan päivälehteen Dagens Nyheteriin. Sanat piirtyvät esiin kuin sävyt Gauguinin tai van Goghin maalauksissa.

On vapauttavaa lukea siirtolaisromaania, jossa ihmisten annetaan verkkaisesti löytää oma paikkansa omilla ehdoillaan.

Carlin ja Ida-Levinan talo on jo aikoja sitten purettu. Autiotontilla on jäljellä vain kivijalan raunioita ja muistumia puutarhasta – se on ”epäpaikka paikkojen välissä”, kuten Sebastian Johans kirjoittaa. Hänen tekstinsä herättää nyt asemakaavassa olevan tyhjän ruudun eloon ja tuo näkyviin hahmot, jotka kerran kulkivat täällä kaipuutaan ja unelmiaan kantaen.

Näin Broarna nostattaa valtavan aikajänteen menneestä nykyisyyteen.