Sissal Kampmann
Sunnudagsland (”Sunnuntaimaa”, suomentamaton) sijoittuu färsaarelaiseen Vestmannan kaupunkiin, jossa runoilija Sissal Kampmann (s. 1974) varttui. Asuttuaan 24 vuotta pääasiassa Kööpenhaminassa ja Färsaaren pääkaupungissa Tórshavnissa Kampmann muutti joksikin aikaa takaisin pieneen kotikaupunkiinsa. Tämä ajanjakso luo puitteet runokokoelmalle, jonka nimi viittaa syrjäseudun tappavan tylsiin sunnuntaipäiviin. Samalla se kuvaa runominän kokemaa poikkeuksellista yksinäisyyttä, ikävystymistä ja ilmeistä eksistentiaalista kriisiä.
Sunnudagsland on vakava ja melankolinen kirja, jota leimaavat kaipuu ja ulkopuolisuuden tunne, jumiutuminen hyödyttömiin kuvauksiin hitaasti mutta varmasti etenevästä rappiosta. Monet runoista keskittyvät kuvaamaan tietynlaisen rappion fenomenologian keinoin kaupungin rapistumista ja pysähtyneisyyttä ja tarjoavat muistikuvia menneestä elämästä. Kuvausta hallitsee läpikotainen vieraus jopa suhteessa siihen, mikä on vanhaa ja tuttua. Runominä havainnoi pikkutarkasti aikaa, maisemaa ja säätä ja toteaa kuivan itseironisesti muuttuneensa naiseksi, joka katsoo sääennustukset monta kertaa päivässä.
Valolla on runokokoelmassa suuri merkitys, koska sen kiintopisteenä on vuoden lyhin päivä, päiväntasaus (tanskaksi solhverv). Sunnuntai-sanahan tulee muinaispohjoismaisesta sanasta sunnudagr, joka taas tarkoittaa aurinkopäivää (soldag). Ironista kyllä, Sunnuntaimaassa auringonpaiste on mitä ilmeisimmin peruttu toistaiseksi. On vain myrskyä ja pimeyttä, äänettömästi soivia kelloja ja kaupunkiin laskeutuva auringoton, kuuton ja tähdetön tie.
Kirjan keskiössä on sää ja etenkin huono sellainen: lumi, räntä, sade, myrsky ja pimeys. Se suorastaan riistää runominältä suuntavaiston ja ajantajun ja kurittaa myös taloja ja kattoja. Kyseessä on kokonaisvaltainen hajoaminen, joka aiheutuu kosteudesta, lahoamisesta, kulumisesta ja patinasta. Tämä korostuu toistuvasti fyysisessä todellisuudessa, jota käytetään siten eräänlaisena kaikukammiona runominän tavalle kokea maailma.
Ympäröivä yhteisö häämöttää taustalla, mutta vaikka runoissa vilahtelevat välillä ”me” ja ”sinä”, kirjassa ei kohdata muita ihmisiä kuin runominä, joka tuntuu olevan ilmatiiviissä ja klaustrofobisessa tilassa. Kirjan 54 lyyrisestä tekstistä syntyy ajanjakso, joka ulottuu loppusyksystä uuden vuoden ensimmäiseen päivään. Tuolloin runominä jättää taas Sunnuntaimaan taakseen. Kirjan huolellisesti työstetystä rakenteesta syntyy yhtenäinen ylöspäin suuntautuva liike, jonka alkuvaiheessa säiliöauto hivuttautuu mäkeä ylös ja loppuvaiheessa lentokone nousee runominä mukanaan ilmaan. Kaikki on taas hallinnassa, kun ohjaimissa on kompassia käyttävä kapteeni.
Sunnudagsland on Sissal Kampmannin viides runokokoelma. Hän debytoi vuonna 2011 runokokoelmalla Ravnar á ljóðleysum flogi – yrkingar úr uppgongdini, joka sai parhaan esikoisen Klaus Rifbjerg -palkinnon. Sen jälkeen ilmestyneet runokokoelmat ovat sinetöineet Kampmannin aseman yhtenä färsaarelaisen lyriikan vahvoista uusista äänistä.