Thomas Boberg
Thomas Bobergin Insula (suomentamaton) tutkii sekä maantieteellisen että kirjallisen liikehdinnän rajoja. Teoksessa pyritään kirjoittamaan elämää, jota eletään tässä ja nyt. Löytämään särö ja pujahtamaan siitä kieleen, joka luo kirjan kertojaminän elämät asiat, ja siirtämään ne ”tekstin ja fiktion todellisuuteen”, kuten eräässä kohdassa sanotaan. Romaanin levoton proosa puristuu usein runoudeksi – lyhyiksi lauseiksi, jotka hyppivät kärsimättömästi paikallaan päästäkseen eteenpäin. Tämä on matkakirjallisuutta siitä, että ei matkusteta, mutta kerrottuna proosalla, joka lähestyy fiktiota ja operoi sen tuolla puolen viipyillen usein runoudessa, kuten kirjallisuuden professori Arne Melberg kerran kirjoitti tästä genrestä.
Insula keskittyy pysähtyneisyyteen ja lähellä olevaan: pieneen, nimeämättömään tanskalaiseen saareen, jolla on alle 500 asukasta. Samalla kuvataan erään perheen yrityksiä asettua aloilleen ja löytää jalansija paikallisen elämän vuoroin kiehtovasta ja vuoroin turhauttavasta suosta. Seuraamme kirjailija Thomasia, hänen vaimoaan Rebeccaa ja heidän poikaansa Hugoa, jotka muuttavat Kööpenhaminan-asunnostaan saarella sijaitsevaan taloon ja sen villiintyneeseen puutarhaan. Perhe toivoo voivansa luoda uuden elämän, mutta kohtaa pian saarielämän eksistentiaalisen ja käytännön kaaoksen aina lauttamatkoista pojan myrskyisään koulunkäyntiin. Romaania hallitsee alusta lähtien syntiinlankeemus. Se konkretisoituu kohtauksessa, jossa kertojaminän yksityistontilta poimima päärynä saa saaren erään niin sanotun ”paronin” tulistumaan. Perhe oppii nopeasti, että suurkaupungissa ihminen on keskipiste, kun taas saarella keskiössä on itse saari. Täällä ollaan osa vaihdantaan perustuvaa yhteisöä, jossa jokainen ihminen kasvaa niin hyvässä kuin pahassa sen mukaan, millaista tarinaa hän itsestään kertoo.
”Mistä ihmeestä sitä voisi kirjoittaa runoja pienellä saarella, jossa kaiken on ehdottomasti oltava hievahtamatta?” kertojaminä kysyy itseltään retorisesti. Mutta kuten romaani osoittaa, pysähtyneisyydessä piilee omanlaistaan runoutta ja lukemattomia omalaatuisia ja usein hetkellisiä tarinoita. Saaren monimuotoisuus ulottuu puolalaisista hedelmänpoimijoista paikallisiin maanviljelijöihin, suurtilallisiin ja idealisteihin, ja sitä kuvataan tiedonjanoisesti tavalla, joka tekee arkielämästä maailmankirjallisuutta. Satoisa viikunapuu ja meriajokkaan vientimahdollisuudet rinnastuvat myrkytettyihin rapsipeltoihin ja paronien vallantäyteyteen. Saari on pisara, joka heijastaa merta, kuten yhdessä kohdassa sanotaan.
Romaani tasapainoilee lähellä olevan ja maailmallisen välillä. Se kuvaa utopistista unelmaa yksinkertaisemmasta elämästä maaseudulla ja onnistuu vangitsemaan lapsuuden naiivin mutta myös runollisen maailmankuvan Hugo-pojan kanssa käytyjen keskustelujen kautta. Levoton proosa yhdistyy paikalliseen kansanperinteeseen. Tapa, jolla Insula tutkii ihmisen kiertokulkuja, tekee siitä uuden pohjoismaisen kirjallisuuden pienen mestariteoksen.
Thomas Boberg (s. 1960) on palkittu tanskalainen kirjailija, joka on julkaissut yli 40 teosta. Niissä hän tutkii identiteettiä ja ihmisen suhdetta maailmaan runon, romaanin ja matkakirjallisuuden keinoin.