Virtavesien hoitoyhdistys Virho – Suomi

Efterår, en bæk der strømmer
Photographer
Jouni Simola
Yhdistys, joka on kunnostanut vapaaehtoisesti lukemattomia puroja ja jokia ja edistänyt siten merkittävästi luonnon monimuotoisuutta.

Virtavesien hoitoyhdistys Virho ry on ehdolla Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2022 ympäristöpalkinnon saajaksi.

Yhdistys on kunnostanut yli 30-vuotisen historiansa aikana satoja kilometrejä jokia ja puroja monessa eri maakunnassa. Virhoa on kiittäminen muun muassa siitä, että Vantaanjoesta on tullut jälleen Suomenlahden paras taimenjoki. Yhdistyksen tavoitteena on elvyttää virtavesiä ja turvata koko vesiekosysteemin elinehdot niin laajasti kuin mahdollista.

Virhon toiminta nojaa vahvasti vapaaehtoistyöhön. Tuhannet vapaaehtoiset ovat osallistuneet vuosien varrella kunnostuspäiviin, ja yhdistyksen aktiivijäsenet ovat vaikuttaneet hankkeissa, joissa on purettu tarpeettomia patoja ja tehty ohitusuomia vaelluskaloille.

Käytännön työ tukee myös tutkimustavoitteita, ja Virho kerää tietoa koekalastuksesta kansalliseen koekalastusrekisteriin. Virhon toiminnassa on lisäksi vahva oppimisulottuvuus, johon sisältyy yhteistyötä yritysten ja koulujen kanssa. Virhon työ on toiminut esikuvana koko Suomessa, ja vastaavia kunnostuspäiviä ja -hankkeita on julkistettu runsaasti.