Pohjolan nuoret mukana YK:n ilmastokokouksessa

26.11.19 | Uutinen
Klima og unge
Photographer
Melany Rochester / Unsplash
Viisi ilmastoasioihin sitoutunutta nuorta saa erityistehtävän YK:n ilmastokokouksen (COP25) ajaksi. Heidän on määrä keskittyä kokoukseen kohdistuviin odotuksiin yhdessä ilmastoministerien kanssa, seurata tiiviisti Pohjoismaiden toimintaa ja raportoida Madridin-kokouksen ja Tukholmassa järjestettävien pohjoismaisten ilmastoviikkojen (Nordic Climate Action Weeks) annista.

– Teemme nuorten kanssa yhteistyötä, joka liittyy ilmastohaasteeseen ja sen ratkaisuihin. Nuorilla on valtavasti ideoita, joten haluamme kuulla ja osallistaa heitä, sanoo Pohjoismaiden neuvoston ja Pohjoismaiden ministerineuvoston viestintäpäällikkö Mary Gestrin. Siksi pohjoismainen yhteistyö avaa nuorille ovet YK:n ilmastokokoukseen ja Tukholman pohjoismaisille ilmastoviikoille. Tukholman ilmastoviikot ovat virtuaalinen takaovi COP25-kokoukseen, ja ne tarjoavat päivittäisiä raportteja Pohjoismaiden nuorisodelegaateilta, ministereiltä ja pääneuvottelijoilta. Lisäksi luvassa on tapahtumia ja työpajoja, joiden aihekirjo ulottuu ilmastofiksusta ruoasta ilmastorahoitukseen.

 

Odotuksia ja vaatimuksia ministereille

Ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen, Ruotsin ympäristö- ja ilmastoministeri Isabella Lövin ja Islannin pohjoismainen yhteistyöministeri Sigurður Ingi Jóhannsson tapaavat Tukholmassa 2. joulukuuta viisi ilmastoasioihin sitoutunutta nuorta: suomalaisen Karolina Långin, ruotsalaisen Amanda Borneken, islantilaisen Jóna Þórey Pétursdóttirin, tanskalaisen Jonas Færgemanin ja norjalaisen Alex Sigalin. Heidän on tarkoitus pohtia yhdessä tämän vuoden ilmastokokouksen mahdollisuuksia. Keskusteluun osallistuu videoyhteyden kautta myös paikan päällä Madridissa olevia nuoria. Keskustelun lähtökohtana on se, että nuoret odottavat ja vaativat muutoksia poliitikoilta ja ilmastokokoukselta.

 

Teemme nuorten kanssa yhteistyötä, joka liittyy ilmastohaasteeseen ja mahdollisiin ratkaisuihin. Nuorilla on valtavasti ideoita, joten haluamme kuulla ja osallistaa heitä.

Mary Gestrin, Pohjoismaiden ministerineuvoston ja Pohjoismaiden neuvoston viestintäpäällikkö

Eri osapuolia – yhteinen päämäärä

Nuoret tulevat viidestä Pohjoismaasta ja edustavat ilmastokeskustelun eri osapuolia. Mukana on nuorisopoliitikko, aktivisti, yrittäjä ja opiskelija. Heitä kaikkia yhdistää halu keskustella ministerien kanssa ja raportoida COP25:n tuloksista pohjoismaisina nuorisolähettiläinä (Key Listeners).


– Jokainen lähettiläs päivystää 24 tuntia kerrallaan ja seuraa Madridin-kokousta sekä pohjoismaista toimintaa Tukholmassa. Sen jälkeen he laativat videoraportin, jota levitetään koko Pohjolan nuorille ja COP25:n osallistujille, kertoo vanhempi erityisasiantuntija Mikael Carboni Kelk. Ensimmäisen COP25-viikon jälkeen nuoret tapaavat uudelleen luodakseen tilannekuvan. Myös se on määrä välittää eteenpäin muiden pohjoismaisten ja kansainvälisten nuorten osallistamiseksi ja sitouttamiseksi ilmastoasioihin.     

Pohjoismaiset nuorisolähettiläät

  • Amanda Borneke, laatu- ja ympäristövastaava, CS Riv & Håltagning AB, Ruotsi
  • Jonas Færgeman, ReGeneration 2030, Tanska
  • Jóna Þórey Pétursdóttir, Islannin yliopiston ylioppilaskunta
  • Alex Sigal, Nuorten Pohjoismaiden neuvosto, Norja
  • Karolina Lång, Nuorten Pohjoismaiden neuvosto ja jäsen neuvottelukunnassa, joka edistää nuorten osallistumista YK:n biodiversiteettisopimuksen valmisteluun, Suomi
Contact information