Uusi sopimus vahvistaa pohjoismaista elokuva- ja televisiotarjontaa

19.12.19 | Uutinen
Queen of Hearts Winners of the Nordic Council Film prize
Photographer
Magnus Fröderberg/norden.org

Tanskalaiselokuva ”Queen of Hearts” (Dronningen) sai Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon vuonna 2019.

Pohjoismaiden kulttuuriministerit jatkavat panostamista pohjoismaiseen elokuva- ja televisioyhteistyöhön. Ministerit ovat allekirjoittaneet Pohjoismaisen elokuva- ja televisiorahaston kanssa uuden viisivuotisen sopimuksen yhdessä viiden Pohjoismaan elokuvasäätiöiden ja -instituuttien sekä 16 tv-yhtiön kanssa. Tammikuussa 2020 voimaan tuleva sopimus on tähänastisista laajin, ja siinä on mukana kolme uutta kumppania.

Pohjoismainen elokuva- ja televisiorahasto on kulttuuriministerien suurimpia panostuksia. Rahaston tehtävänä on edistää pohjoismaisten elokuvien ja tv-ohjelmien tuotantoa ja levitystä sekä vahvistaa siten Pohjolan asemaa kansainvälisessä kilpailussa. Kulttuuriministerit ovat tyytyväisiä uuteen sopimukseen, jonka on määrä parantaa myös Pohjoismaiden kansalaisten keskinäistä kulttuurista ymmärrystä.

– Suosikkisarjat, kuten ”Skam”, ”Silta” ja ”Loukussa”, ovat viime vuosina saaneet pohjoismaalaiset katsomaan lisää toistensa ohjelmia, ja pohjoismaiset tuotannot voivat tarjota oikotien myös naapurimaiden kieliin ja kulttuureihin. Nyt meillä on koossa uusi ja kunnianhimoinen sopimus, jossa on ennätysmäärä yhteistyökumppaneita. Se luo hyvät edellytykset säilyttää vahva kansainvälinen asemamme sekä jatkaa panostuksia lapsiin ja nuoriin, kyvykkäisiin tekijöihin ja dokumenttielokuvaan, sanoo Islannin kulttuuri- ja koulutusministeri ja kulttuuriministerineuvoston puheenjohtaja Lilja Dögg Alfreðsdóttir.

Uudet kumppanit luovat uusia edellytyksiä

Samalla kun pohjoismaiset elokuvat ja tv-tuotannot menestyvät Pohjolassa ja maailmalla, sisältöjen levitys on murroksessa uusien markkinoiden ja tv-tottumusten muutoksen vuoksi. Kehitys on seurausta osin teknisestä kehityksestä ja osin siitä, että tv:n katseluun ja internetin käyttöön liittyvät tottumukset ovat muuttuneet varsinkin nuorten keskuudessa.

– Odotamme tulevien vuosien yhteistyöltä paljon. Uudet yhteispohjoismaiset kumppanit, kuten NENT Group ja C More Entertainment, vievät rahastoa askelen lähemmäksi pohjoismaisia suoratoistopalveluita. Norjalainen verkkoalusta VGTV taas on tärkeä toimija dokumenttielokuvissa, ja teleyhtiö Síminn vahvistaa entisestään islantilaista tarjontaa Pohjoismaissa.  Kaiken kaikkiaan sopimus on osoitus siitä, että Pohjoismainen elokuva- ja televisiorahasto kumppaneineen auttaa alaa kasvamaan ja levittämään ainutlaatuisia tarinoita ja palkittuja tuotantoja. Samalla rahasto tukee pohjoismaista kulttuuriyhteistyötä myös yleisemmin. Olemme iloisia siitä, että Pohjoismaiden kulttuuriministerien osoittama luottamus ja tuki saavat jatkoa, sanoo Pohjoismaisen elokuva- ja televisiorahaston toimitusjohtaja Liselott Forsman.

Tukea pitkille elokuville, dokumenteille ja tv-tuotannoille

Pohjoismainen elokuva- ja televisiorahasto tukee vuosittain yli 50 pitkän elokuvan, dokumentin ja tv-ohjelman tuotantoa ja jakelua. Rahasto järjestää lukuisia ammattilaistapahtumia ja toimii vuosittain jaettavan Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon sihteeristönä.

Kolmasosa rahaston noin 83 miljoonan Tanskan kruunun vuosibudjetista tulee Pohjoismaiden ministerineuvostolta, kolmasosa viiden Pohjoismaan elokuvasäätiöiltä ja -instituuteilta ja kolmasosa 16 pohjoismaiselta julkisen palvelun kanavalta sekä kaupallisilta ohjelmayrityksiltä.