LGBTI-kentältä ratkaisuehdotuksia ihmisoikeushaasteisiin

04.03.21 | Uutinen
LGBTI debat
Photographer
Camilla Lohmann
– Moni varmaan ajattelee, että Pohjolassa on jo päästy maaliin. Että taistelu LGBTI-oikeuksista on tavallaan ohi ja että LGBTI-ihmiset voivat elää turvallisesti, avoimesti ja tasa-arvoisesti. Välillä huomaan itsekin kokevani samoin, esimerkiksi Priden aikana, kun minulla on naama glitterissä ja kyynel silmäkulmassa siitä hyvästä, että ihmiset haluavat juhlia rakkauden monimuotoisuutta. Näin alkaa uusi raportti, jossa summataan kahdeksan pohjoismaisen LGBTI-keskustelun anti. Raportti osoittaa, että haasteita on yhä mutta ratkaisujakin löytyy.

– Me queer-ihmiset vartumme vähemmistöjen edustajina omissa perheissämme, koulussa ja yhteiskunnassa. Siksi on niin tärkeää löytää verkostoja ja tukea sekä kokea yhteenkuuluvuutta kaltaistensa kanssa. Ne helpottavat kokemusta ulkopuolipuolisuudesta ja erilaisuudesta, sanoi norjalaisen Sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuden yhdistyksen puheenjohtaja Inge Alexander Gjestvang LGBTI-keskustelussa, joka käytiin Grönlannin Nuukissa. Kyseessä oli yksi kahdeksasta LGBTI-haasteisiin keskittyneestä keskustelusta. Keskusteluihin osallistui LGBTI-ihmisiä, etujärjestöjen edustajia, nuoria, viranomaisia, asiantuntijoita ja poliitikkoja. Norjalainen toimittaja Gisle August Gjevestad Agledahl on nyt laatinut keskustelujen pääkohdista raportin ”Seven challenges for LGBTI equality – and how the Nordic cooperation can solve them” (Seitsemän LGBTI-tasa-arvohaastetta – ja niiden ratkaiseminen pohjoismaisella yhteistyöllä). Siinä hän analysoi keskustelujen antia ja osallistujien tarjoamia ratkaisuehdotuksia. 
 

Keskusteluissa kaivattiin toistuvasti pohjoismaisen yhteistyön lisäämistä alan pienten ja suurten järjestöjen ja yhdistysten keskuudessa.

Gisle August Gjevestad Agledahl

Pohjoismaisen yhteistyön lisääminen toiveissa 

Pohjoismaiden tasa-arvoministerit aloittivat vuonna 2019 poliittisen yhteistyön, jonka tarkoituksena on vahvistaa alueen LGBTI-ihmisten suojelua ja parantaa heidän elämänlaatuaan. Työhön sisältyi myös keskustelusarja, jossa kerättiin näkemyksiä kentän toimijoilta. Näin kerrytettiin pohjoismaisen tason kokemuksia ja tietämystä, joita voidaan hyödyntää Pohjoismaiden ministerineuvoston tulevassa yhteistyössä. Keskustelusarjan aikana valotettiin LGBTI-ihmisten arjessaan kohtaamia haasteita. Aiheista voidaan mainita oikeus elää ihmisarvoista, turvallista ja avointa elämää, arkielämä koulussa ja työpaikalla, perheiden tunnustaminen ja perheoikeudet sekä kohtelu terveydenhuollossa. Yhtenä suurena yhteiskunnallisena ongelmana on myös LGBTI-ihmisten kokema väkivalta ja syrjintä, ja sitä tarkasteltiin varsinkin vähemmistöidentiteettien näkökulmasta. Keskustelusarjan muita aiheita ovat verkostot, kansainvälinen yhteisö sekä media- ja elokuvakulttuuri. 
 


– Keskusteluissa kaivattiin toistuvasti pohjoismaisen yhteistyön lisäämistä alan pienten ja suurten järjestöjen ja yhdistysten keskuudessa, Gisle August Gjevestad Agledahl toteaa. 

Yhteistyötä kansalaisyhteiskunnan kanssa 

Keskustelusarjan yhteistyökumppaneina olivat paikalliset kansalaisyhteiskunnan toimijat, jotka tarjosivat käyttöön omat kanavansa, rakensivat yhteyksiä sopiviin toimijoihin, loivat näkyvyyttä ja osallistuivat varsinaisiin keskusteluihin. Keskustelut käytiin Ahvenanmaan, Helsingin, Uumajan ja Tromssan Pride-tapahtumien yhteydessä, Kööpenhaminan Mix Copenhagen -elokuvajuhlien aikana sekä Färsaarten Torshavnissa, Islannin Reykjavikissa, Grönlannin Nuukissa. 

 

40 vuotta tasa-arvon asialla 

Pohjoismaat ovat jo yli 40 vuoden ajan edistäneet tasa-arvoa yhteiskunnan kaikilla alueilla. Sukupuolten tasa-arvo on ollut yksi pohjoismaisen mallin menestyksen edellytyksistä, ja se on modernien pohjoismaisten hyvinvointiyhteiskuntien peruspilari. Pohjoismaiden ministerineuvosto käyttää termiä LGBTI, joka kattaa lesbot, homot, biseksuaalit/bi-ihmiset, transihmiset ja intersukupuoliset.