Nordic Safe Cities jatkaa itsenäisenä yhdistyksenä

17.02.20 | Uutinen
Safe Cities
Photographer
Johannes Jansson/norden.org
Vuosi 2020 merkitsee uutta alkua Nordic Safe Cities -kaupunkiverkostolle, joka jatkaa nyt vahvistumistaan itsenäisenä yhdistyksenä. Muutos kertoo hankkeen onnistumisesta ja siitä, että Pohjoismaiden kaupunkiturvallisuuden vahvistamiseksi on saatu luotua entistä tiiviimpää yhteistyötä.

– Käynnistämämme toiminnan kehittyminen itsenäiseksi kaupunkiverkostoksi on mielestäni upea menestystarina. Nordic Safe Cities -verkosto on ollut ja on varmasti jatkossakin edelläkävijä tässä tärkeässä työssä, joka ansaitsee tukea kaikilta tasoilta, totesi Pohjoismaiden ministerineuvoston pääsihteeri Paula Lehtomäki puhuessaan Nordic Safe Cities -huippukokouksessa Tukholmassa.

Eri puolilla maailmaa kärsitään jännitteistä ja terrori-iskuista, jotka kertovat väkivaltaisen ekstremismin, vastakkainasettelujen ja vihan lisääntymisestä. Radikalisoituminen ja väkivaltainen ekstremismi uhkaavat perusturvallisuutta ja samalla Pohjoismaiden yhteiskuntien perusarvoja. Uhka synnyttää pelkoa ja epäluottamusta yhteisöissä, kouluissa, asuinalueilla ja sosiaalisen median kanavissa.

Itsenäiseksi neljässä vuodessa

Pohjoismaiden ministerineuvosto perusti Nordic Safe Cities -verkoston vuonna 2016 vastatakseen näihin traagisiin iskuihin ja kielteisiin suuntauksiin. Neljä vuotta myöhemmin Nordic Safe Cities on osoittanut pärjäävänsä omillaan, ja se on muuttunut itsenäiseksi aatteelliseksi järjestöksi. Nordic Safe Cities on malliesimerkki siitä, miten pienistä aloitteista voi kasvaa vahvoja hankkeita, jotka johtavat itsenäisen järjestön perustamiseen. Siten se on linjassa myös Pohjoismaiden ministerineuvoston puheenjohtajamaa Tanskan tavoitteiden kanssa.

Nordic Safe Citiesillä on nyt entistä paremmat mahdollisuudet tukea pohjoismaisten jäsenkaupunkien turvallisuusstrategioita ja -politiikkaa, edistää pohjoismaisten ennaltaehkäisymallien jalkauttamista maailmalla sekä saada uusia kumppaneita ja rahoitusta kaupunkien tukemiseksi.

Käynnistämämme toiminnan kehittyminen itsenäiseksi kaupunkiverkostoksi on mielestäni upea menestystarina. Nordic Safe Cities -verkosto on ollut ja on varmasti jatkossakin edelläkävijä tässä tärkeässä työssä, joka ansaitsee tukea kaikilta tasoilta.

Paula Lehtomäki, Pohjoismaiden ministerineuvoston pääsihteeri

Kymmenen miljoonaa kruunua norjalaiskaupungeille

Norjalainen Gjensidigestiftelsen-säätiö on myöntänyt Nordic Safe Citiesin norjalaiskaupungeille 10 miljoonaa Norjan kruunua uuteen ”Safer Norwegian Cities” -hankkeeseen. Sen tavoitteena on vahvistaa kaupunkiyhteisöjä ja asukkaiden turvallisuudentunnetta. Gjensidigestiftelsenin lahjoitusjohtaja Ingrid Tollånes on tyytyväinen uuteen yhteistyöhön:

– Olemme ylpeitä uudesta ”Safer Norwegian Cities” -hankkeesta. Sen on määrä tuottaa yhteistyössä Nordic Safe Cities -yhteenliittymän kanssa uusia vahvoja toimia, jotka antavat paikallisyhteisöille mahdollisuuden edistää kaupunkien avoimuutta ja turvallisuutta sekä ehkäistä vihaa, väkivaltaa ja ekstremismiä.