Pohjoismaiden neuvosto haluaa helpottaa opiskelupaikan saamista toisesta Pohjoismaasta

20.09.17 | Uutinen
Studerende på et bibliotek
Valokuvaaja
Yadid Levy/Norden.org
Pohjoismaalaisten nuorten mahdollisuuksia saada opiskelupaikka toisesta Pohjoismaasta on parannettava. Näin totesi Pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajisto Reykjavikissa 20. syyskuuta pitämässään kokouksessa. Puheenjohtajisto toivoo muun muassa, että selvitetään mahdollisuutta perustaa kaikki Pohjoismaiden yliopistot ja korkeakoulut kattava yhteinen hakuportaali.
Pohjoismaiden ministerineuvoston tilaaman Higher Education in the Nordic Countries - evaluation of the Nordic agreement on admission to higher education -raportin mukaan muut maailman alueet houkuttelevat pohjoismaalaisia nuoria Pohjolaa enemmän. Yksi syy tähän voi olla vaikeus saada tietoa opiskelupaikoista ja -mahdollisuuksista Pohjoismaissa. Myös Pohjoismaissa opiskelun hyödyistä löytyy puutteellisesti tietoa. Tänä päivänä pohjoismaalaiset opiskelijat hakeutuvat muualle Eurooppaan sekä Ruotsiin ja Tanskaan. Opiskelupaikka Suomessa, Norjassa ja Islannissa sen sijaan kiinnostaa vain harvoja. 

Maailman integroitunein alue

– Tilanteen korjaaminen on todella tärkeä askel kohti tavoitettamme luoda Pohjolasta maailman integroitunein alue, Pohjoismaiden neuvoston presidentti Britt Lundberg korostaa. Kysymyksen nosti alun perin esille Nuorten Pohjoismaiden neuvosto (UNR). UNR:n presidentti Espen Krogh on tyytyväinen siihen, että asiaa vie nyt eteenpäin myös Pohjoismaiden neuvosto. – Pohjoismaisista vaihtoehdoista tulisi olla mahdollisimman mutkatonta löytää tietoa, ja opiskelupaikan hakemisen toisesta Pohjoismaasta pitäisi olla helppoa, hän painottaa. Pohjoismaiden neuvosto toivoo, että Pohjoismaiden ministerineuvosto tarkastelee kysymystä Pohjoismaiden sisäisen opiskelijaliikkuvuuden lisäämisestä kokonaisvaltaisesti. Tällä hetkellä Pohjoismaiden ministerineuvosto rahoittaa Nordplus-opiskelijavaihto-ohjelmaa sekä Nordic Master -ohjelmaa, joka tarjoaa pohjoismaalaisille opiskelijoille mahdollisuuden suorittaa maisterin tutkinto jossain toisessa Pohjoismaassa. Pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajisto katsoo, että koko tutkinnon suorittamisen toisessa Pohjoismaassa tulisi olla opiskelijoille helpompaa.  – Yhteinen hakuportaali voisi olla hyvä ajatus, mutta tämänhetkinen toiveemme on kokonaisvaltaisempi toimintasuunnitelma tilanteen parantamiseksi, sanoo Britt Lundberg.