Pohjoismaisten saariyhteisöjen ruokaomavaraisuus selvitettiin

Raportissa selvitetään viiden pohjoismaisen saariyhteisön elintarvikeomavaraisuutta eli sitä, miten suuri osa saarella kulutettavasta ruoasta on itse tuotettua.  Toisessa ääripäässä on Ahvenanmaa, jolla on monipuolista maidon, juuston, perunoiden, ohran, kalatuotteiden ja vihannesten tuotantoa. Huonoin tilanne taas on Bornholmilla, jossa on hyvin vähän vihannestuotantoa mutta toisaalta huomattavaa sianlihan vientiä. Toiseksi paras omavaraisuusaste on Islannissa, jota seuraavat Färsaaret ja Grönlanti.

Raportti keskittyy erityisesti siihen, tekeekö suurempi omavaraisuusaste ruokajärjestelmistä parempia myös kestävän kehityksen kannalta. 

– Vastaus riippuu siitä, mitä tuotetaan ja millä tavoin. Jos paikallinen elintarviketuotanto vaatii valtavasti maata, energiaa ja vettä, tuotanto olisi kestävyysnäkökulmasta ehkä parempi hoitaa muualla. Elintarvikkeiden paikallisuutta ja vastuullisuutta ei siis voida rinnastaa, sanoo aluekehityksen pohjoismaisen Nordregio-tutkimuslaitoksen projektipäällikkö ja tutkija Louise Ormstrup Vestergård.

Omavaraisuusasteen kasvattamiseen on perinteisesti ollut poliittisia perusteita, nimittäin pyrkimys vähentää riippuvuutta muista maista. Vastakkaista kantaa edustavat ovat esittäneet taloudellisia argumentteja rajojen täydellisen avaamisen puolesta. 
Entä sitten kestävä kehitys? 

– En usko, että tuotannon 100-prosenttinen paikallisuus lisäisi sen paremmin kestävyyttä kuin ruokajärjestelmien vahvuutta. Liiallisesta paikallisesta ja globaalista omavaraisuudesta voi tulla sosiaalisesti ja ekologisesti kestämätöntä. Me keskitymme raportissa siihen, miten paikallisen elintarviketuotannon kestävyyttä voitaisiin parantaa, Louise Ormstrup Vestergård sanoo. 

Raportissa todetaan, että tuotannon ohjaaminen lihasta kasvipohjaisiin elintarvikkeisiin voisi lisätä kestävää omavaraisuutta ennen kaikkea Ahvenanmaalla ja Bornholmilla.  
Hyvänä esimerkkinä mainitaan Bornholmilla toteutettava Food Bornholm -hanke, jossa 13 viljelijää on ryhtynyt yhdessä selvittämään lihaa korvaavien proteiinikasvien viljelyä. Se vastaisi kuluttajakysyntään ja voisi monipuolistaa saaren tuotantoa. 

Kaikkien saarten elintarvikeomavaraisuuden suurimpana esteenä on kilpailu halvan tuontiruoan kanssa. Paikallisesti tuotettua ruokaa on myös hankala saada kuluttajien ulottuville. 

Ahvenanmaalaisten tuottajien RekoRingen on ratkaissut ongelman myymällä tuotteita suoraan kuluttajille. 
Raportissa tehdään 11 suositusta ruokaomavaraisuuden kestävästä parantamisesta ja siitä, miten omavaraisuusaste voitaisiin laskea entistä tarkemmin. 

– Meillä on iso pula riittävän yksityiskohtaisesta tiedosta. Voisimme kenties synkronoida dataa ja työskennellä pohjoismaisella tasolla, jotta saisimme entistä paremman kuvan elintarvikeomavaraisuudesta. 
 

• Ahvenanmaa: 59 prosenttia
• Islanti: 53 prosenttia
• Färsaaret 22 prosenttia
• Grönlanti: 17 prosenttia
• Bornholm: 6 prosenttia