Tässä ovat Pohjoismaiden neuvoston ympäristöpalkinnon ehdokkaat 2020

Michaela / Unsplash
Biodiversiteetti on hyvinvoinnin lähde ja elämän edellytys. Tilanne ei kuitenkaan näytä hyvältä, sillä maailman eläin- ja kasvilajeista joka kahdeksas on uhanalainen. Tämän vuoden ympäristöpalkinnon saa siksi pohjoismainen toimija, joka on edistänyt merkittävästi luonnon monimuotoisuutta.
Lautakunnan puheenjohtaja Elva Rakel Jónsdóttir toteaa näin: ”Saimme tänä vuonna tavallista enemmän ehdotuksia, joten valintaprosessi oli vaikea. Pohjolassa on valtavasti luonnon monimuotoisuutta edistäviä yksityishenkilöitä, tutkijoita, järjestöjä ja yrityksiä, ja ehdotustulvaan tutustuminen oli antoisaa. Uskomme löytäneemme kaikkein innovatiivisimmat ympäristöhankkeet ja -aloitteet, joissa piilee suurten paikallisten hyötyjen lisäksi myös kansainvälistä 'vientipotentiaalia'.”
Tämän vuoden ehdokkaat julkistettiin koronan takia verkossa eikä edellisvuosien tapaan Islannin LÝSA – Fundur fólksins -demokratiafestivaaleilla.
Tämänvuotinen teema heijastelee ja tukee YK:n kestävän kehityksen tavoitteita nro 14–15 (vedenalainen ja maanpäällinen elämä).
Palkinnonsaaja julkistetaan 27. lokakuuta 2020.
Pohjoismaiden neuvoston ympäristöpalkinnon ehdokkaat 2020:
Meet the 7 nominees for the Nordic Council Environmental Prize 2020.
Haluatko lisätä tietämystäsi luonnon monimuotoisuudesta?
Pohjoismaiden neuvoston ympäristöpalkinto
Palkinto jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 1995, ja sen tarkoituksena on lisätä kiinnostusta Pohjoismaiden väliseen ympäristöyhteistyöhön sekä antaa tunnustusta ainutlaatuisista ympäristöön liittyvistä saavutuksista. Vuoden 2020 ympäristöpalkinnon teemana on luonnon monimuotoisuus. Ympäristöpalkinto myönnetään pohjoismaiselle yritykselle, organisaatiolle tai henkilölle, joka on esikuvallisesti ottanut luonnon ja ympäristön huomioon toiminnassaan tai joka on muutoin antanut merkittävän panoksen luonto- ja ympäristötyöhön. Voittaja saa 350 000 Tanskan kruunua (noin 47 000 euroa).