Vara-amiraali Louise Dedichen vieraspuhujana Pohjoismaiden neuvoston teemaistunnossa Färsaarilla
Pohjoismaiden neuvoston teemaistunnon aiheena on rauha, turvallisuus ja varautuminen Pohjois-Atlantilla, ja Louise Dedichen puhuu aiheesta otsikolla ”Sota Euroopassa – mitä nyt, Pohjola?”.
– Viime aikoina on tapahtunut suuria muutoksia, jotka ovat seurausta varsinkin Venäjän täysimittaisesta hyökkäystä Ukrainaan reilut kaksi vuotta sitten. On hienoa, että Suomesta ja Ruotsista tuli hiljattain Naton jäseniä. Odotan jo, että pääsemme keskustelemaan näistä kysymyksistä Tórshavnissa, Dedichen sanoo.
Louise Dedichen keskittyy Natossa pohjoisiin alueisiin, mutta uransa aikana hän on keskittynyt paljon myös tasa-arvoon armeijassa. Ennen siirtymistään Naton sotilasedustajaksi Dedichen toimi Norjan Maanpuolustuskorkeakoulun johtajana.
Pohjoismaiden neuvoston istuntokeskustelut suoratoistetaan norden.org-sivustossa.