Hafsteinn Hafsteinsson

Enginn sá hundinn
Hafsteinn Hafsteinsson: Enginn sá hundinn. Mukana Bjarki Karlssonin runoja. Kuvakirja, Mál og menning, 2016.

Kirjan päähenkilö ja kertoja on koira. Se on viime vuoden joululahja, jonka perheen lapset ottivat innolla vastaan. Seuraavana jouluna perhe saa joululahjaksi tablettitietokoneita, eikä kukaan enää näe koiraa. Se yrittää monin eri konstein herättää perheen huomiota, mutta mikään ei auta. Koira on aivan ypöyksin, kunnes tutustuu hauskaan kissaan. Yhdessä eläimet yrittävät kaikin mahdollisin keinoin saada ihmiset irrottamaan katseensa ruudusta, mutta joutuvat lopulta toteamaan, että ”ruutuaikarakkaus on voittamaton pakkaus”. Ne antavat periksi ihmisten suhteen ja lentävät kohti uusia seikkailuja.

Enginn sá hundinn (”Kukaan ei nähnyt koiraa”, suomentamaton) on hauska ja kekseliäs kirja, jossa ihmisten ja eläinten roolit ovat vaihtuneet kantaa ottavalla tavalla. Ihmiset ovat passiivisia ja piittaamattomia eivätkä kuule eivätkä näe mitään. Eläimet puolestaan ovat sydämellisiä, tunteikkaita, luovia ja aktiivisia. Hafstein Hafsteinssonin kauniit kuvat muistuttavat monelta osin 1940-luvun sarjakuvia ja kuvakirjoja. Väritys on samalla sekä pirteä että pehmeä. Toisin kuin kirjan ihmisillä, koiran ja kissan ääriviivat on piirretty selkeillä linjoilla, mikä korostaa niiden ihmismäisyyttä. Kuvien koot vaihtelevat jouhevasti kirjan sivuilla. Bjarki Karlssonin eloisat ja sointuvat räpinomaiset runot vievät läpi kaverusten tuntemusten, ”niin iloisten kuin suruisten”. Kirja onnistuu hauskalla tavalla tuomaan esiin tärkeän sanoman.

Hafsteinn Hafsteinsson on juuri valmistunut kuvittajaksi Alankomaiden Willem de Kooning Academiesta. Hänen teoksiaan on ollut esillä eri näyttelyissä, mutta Enginn sá hundinn on hänen ensimmäinen kirjansa.

Bjarki Karlsson on kielitieteilijä, ohjelmoija ja palkittu runoilija. Hänen vuonna 2013 julkaistu runokokoelmansa Árleysi alda (”Vuodettomia aikoja”, suomentamaton) oli myyntimenestys Islannissa.