Inghill Johansen

Inghill Johansenin tuotanto ei ole Norjan nykykirjallisuuden puhutuimpia, vaikka kaikki hänen teoksensa ovat poikkeuksellisen laadukkaita. Vuonna 1991 julkaistun Hjertehvitt-esikoisromaanin jälkeen häneltä on ilmestynyt neljä proosakokoelmaa: Suge (1996), Klage (2002), Forsvinne (2009) ja Bungalow (2016). Nyt Inghill Johansen palaa romaanin pariin, ja uutuus vahvistaa ja syventää mestarillisesti hänen aiemmista kirjoistaan tuttua aihepiiriä: isän kohtaloa, paikan merkitystä ja kertojaminän tilannetta.

Dette er G (”Tämä on G”, suomentamaton) on isän kirja ja samalla tyttären, jota sitovat suku, perhe ja paikka. Romaani kertoo dramaattisista tapahtumista ja arkipäiväisistä sattumuksista yhtä tarkasti ja herkästi, valppaasti ja lempeästi havainnoiden. Keskeisessä roolissa on talo, joka seuraa ajan tutkimatonta ja jokseenkin ihmeellistä kulkua. G taas on paikka, joka kehystää tarinan ja nivoo sen eri osat ja tunnekulut yhteen. Tahtilajin vaihdos, jossa menneisyyden kuvauksesta siirrytään nykyhetkeen, ajoittuu hetkeen, jossa kertojaminä palaa romaanin lopussa G:hen vielä kerran.

Ehkä romaani voidaan mieltää arkeologiseksi kaivaukseksi, jossa materia saa oman, tunnustuksellisen merkityksen. ”Muuttokuormani muistuttaa vähän muinaista hautalöytöä”, kuuluu Johansenille hyvin tyypillinen toteamus. Se osoittaa, että kirjailijan lähes väistelevä katse elämään ei koskaan jätä huomiotta kouriintuntuvia ja maanläheisiä asioita. Huumoria löytyy, mutta sävy ei ole läpitunkeva. Pikemmin huumori kertoo ymmärryksestä sitä kohtaan, että kunkin ihmiselämän epävarmat edellytykset voivat saada yllättäviä ilmenemismuotoja – yhtä aikaa kipeitä ja ilkikurisia.

Johansen kirjoittaa olevaisesta ja katoavaisesta. Hänellä on omalaatuinen kyky sijoittaa tässä ja nyt elettävä elämä osaksi tapahtumakulkuja, jotka eivät koskaan ole vaarassa muuttua rasittaviksi perinnekuvauksiksi. Hänen kolme kiintopistettään: isän kuolema, paikka ja kertojaminän elämä nivoutuvat toisiinsa hieman riehakkaallakin tavalla. Tämä ei ole kirjailija, joka huutaa suureen ääneen, ja vain harvat kirjailijat pystyvät samaan kuin Johansen: yhdistämään realistisen katseen ja nöyryyden, joka viestii siitä, että maailman olemassaolo ei ole riippuvainen meidän läsnäolostamme. Hän uskaltaa lähestyä näennäisen vähäpätöisiä asioita tavalla, joka tuo asioiden olemukseen eräänlaista mystiikan hehkua. Johansen tuntuu viestivän, että jopa kaikkein vähäpätöisimmät ja näennäisen merkityksettömät asiat voivat viedä meitä yllättäviin suuntiin.

Dette er G on Johansenin tuotannon ja koko Norjan kirjallisuuden kohokohtia.