Liselott Willén

Liselott Willén
Photographer
Sofia Runarsdotter
Liselott Willén: Det finns inga monster. Romaani, Albert Bonniers förlag, 2017. Ehdolla Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2019 kirjallisuuspalkinnon saajaksi.

Perustelu:

Jotkut kirjailijat uhmaavat kivuttomasti genrerajoja.

Yksi heistä on Ahvenanmaalla vuonna 1972 syntynyt ja nykyisin Ruotsin Örebrossa asuva Liselott Willén. Kiitetyn esikoisteoksensa Sten för stenin (2001) jälkeen hän on julkaissut joukon omaperäisiä kertomuksia, joissa yhdistyvät jännitysmomentit ja psykologinen syväluotaus. Olisi pelkistävää kutsua hänen kirjallista tyyliään dekkari- tai trillerikirjoittamiseksi. Juonenkäänteiden takaa välittyy aina epävarmuuden hetkiä: menikö kaikki todellakin näin, vai onko juonessa tasoja, jotka avautuvat vain lähiluvun avulla?

Tämä koskee mitä suurimmassa määrin myös romaania Det finns inga monster (”Mörköjä ei ole”, suomentamaton), joka on Liselott Willénin kotiseudun Ahvenanmaan ehdokas Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2019 kirjallisuuspalkinnon saajaksi.

Romaanin juoni sijoittuu Ahvenanmaalle, ja pääasiallisena tapahtumapaikkana on meren äärellä oleva ruskeaksi maalattu talo. Siellä seitsemänvuotias Alice ja hänen perheensä kokivat kerran trauman, jonka haavat eivät ole vieläkään parantuneet. Perheen kansainvälisesti tunnettu pianisti-isä, joka oli vetäytynyt saaristoon kanttoriksi, kuolee epäselvissä olosuhteissa. Oliko kyse onnettomuudesta, itsemurhasta tai jopa murhasta?

Alice on joutunut todistamaan tapahtumasarjaa, jonka hän jatkuvasti torjuu mielestään. Tytön tietoisuutta hallitsevat huterat muistikuvat, jotka saavat hänet toisinaan kadottamaan todellisuudentajun. Lopputuloksena on psyykkinen vellonta, jota hallitsee pelko, ja koulukaverien kohtaaminenkin johtaa käsittämättömältä tuntuvaan väkivaltaan. Jos Alice pitää jostakusta, hän ei osoita sitä kosketuksella, vaan lyömällä nyrkillä.

Romaani kuvaa sitä, miten hän ja äiti palaavat merenrannan taloon kymmenisen vuotta myöhemmin. Paljon on ennallaan, ja loput hän on unohtanut. Kaikki nousee kuitenkin uudelleen pintaan: äidin petos, isän yritykset tehdä tytöstä pianistia perfektionismin nimissä ja hänen turha toiveensa nostaa suuri taide siivilleen tässä karussa ympäristössä. Muistikuvissa on mukana merimatkoja aina siihen viimeiseen souturetkeen saakka, jolta isä ei enää palannut.

Liselott Willén kartoittaa muistin liikkeitä erittäin taitavasti. Näennäisesti unohduksissa olleet asiat vyöryvät yhtäkkiä esiin, ja Alice ymmärtää kaiken torjutun olevan yhä tallella ja valmiina johdattamaan hänet ratkaisevaan hetkeen, jossa vaakakupeissa ovat epätoivo ja sovitus.

Det finns inga monster on kielellisesti virtuoosimainen suoritus. Lyhyin ja tehokkain virkkein Willén kuvaa Alicen sisäistä vuoropuhelua, jossa kimpoilevat ristiriitaiset mielijohteet. Ratkaisu piilee kyllä jossakin, mutta tie sinne on pitkä ja kivinen. Lukija seuraa Alicen kamppailua mielen demoneita vastaan ja antaa sanojen säestää sydämen kiihtyvää sykettä.

Kirja ei ole ainoastaan jännittävä, vaan myös osoitus ihmisen salaperäisen mielen syvällisestä ymmärtämisestä.