Uusi raportti: Luontopohjaiset ratkaisut ilmastonmuutoksen hillinnässä ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämisessä

03.05.21 | Uutinen
Foto af naturområde med træer
Photographer
Anne Nygard - Unsplash.com
Noin 25 % ihmisen toiminnasta syntyvistä hiilidioksidipäästöistä johtuu luonnonalueiden valjastamisesta maa- ja metsätalous- tai rakennusmaaksi. Pohjoismaiden ministerineuvoston rahoittamassa uudessa raportissa tunnistetaan useita ratkaisuja, joilla voidaan torjua luonnon monimuotoisuuteen kohdistuvaa uhkaa ja samalla ilmastokriisiä.

Maailmalla on edessään kaksi suurta kestävän kehityksen kriisiä: luontokato ja ilmastonmuutos. Nyt on julkaistu uusi raportti, jossa haasteisiin etsitään ratkaisuja luonnonalueiden säilyttämisestä ja ennallistamisesta. Pohjoismaiden ministerineuvoston rahoittaman raportin ovat laatineet biodiversiteettipaneeli IPBESin Tanskan-toimisto ja Kööpenhaminan yliopiston makroekologia-, evoluutio- ja ilmastokeskus.

Lyhyesti sanottuna kyse on siitä, että kuivatuille soille pitää saada vettä ja että metsien pitää antaa kasvaa vanhoiksi.

Lars Dinesen, IPBESin Tanskan-toimiston erityisasiantuntija

Luonnontilainen luonto osana ilmastokriisin ratkaisua

Raportin takana olevat tutkijat ovat käyneet läpi useita pohjoismaisia tapaustutkimuksia ja tunnistaneet politiikkavaihtoehtoja, joilla voidaan vahvistaa monimuotoisuutta ja vähentää kasvihuonekaasupäästöjä.

”Lyhyesti sanottuna kyse on siitä, että kuivatuille soille pitää saada vettä ja että metsien pitää antaa kasvaa vanhoiksi”, toteaa IPBESin Tanskan-toimiston erityisasiantuntija Lars Dinesen.

”Selvityksemme osoittaa, että luonnon monimuotoisuuden ja ilmaston suojelu edellyttää soiden ja metsien kaltaisten ekosysteemien säilyttämistä ja ennallistamista. Siten voidaan turvata monien uhanalaisten lajien elinympäristöt, ja ekosysteemien luontainen kyky sitoa ja varastoida hiilidioksidia taas ehkäisee ilmastonmuutosta”, kertoo puolestaan erityisasiantuntija Anders Højgård Petersen Kööpenhaminan yliopiston makroekologia-, evoluutio- ja ilmastokeskuksesta (CMEC).

Jyllantilaisen keidassuoalueen uudelleenkostutus toi merkittäviä päästövähennyksiä

Raportissa kuvataan muun muassa tanskalaisen Lille Vildmose -suon ennallistamishanketta. Kyseessä on yksi Pohjois-Euroopan suurimmista keidassoista ja Tanskan suurin jäljellä oleva aktiivinen keidassuo. Säilynyt 21 neliökilometrin alue oli kuitenkin vain kolmasosa alkuperäisestä suoalasta, ja loppu oli tuhottu kuivattamalla ja turpeennostolla.

Lille Vildmosen aktiivisella keidassuolla on nyt saatu turvattua suuri luontainen vedenkorkeus, ja suuressa osassa tuhottua suoalaa on saatu nostettua vedenkorkeutta. Tällä tavoin on vähennetty hiilidioksidipäästöjä arviolta 10 500 tonnia vuodessa ja parannettu merkittävästi tämän ainutlaatuisen luonnonalueen monimuotoisuusarvoja.

Ruotsissa on toteutettu vastaavia ennallistamishankkeita 35 suolla, ja Suomessa on mahdollisuus ennallistaa 20 000 neliökilometriä kuivattuja suoalueita, joilla metsätalous ei ole enää kannattavaa. Norjassa ja Islannissa taas on saatu palautettua lähes hävinneitä metsätyyppejä. Raportin esimerkit ja yleinen fokus tukevat vuoteen 2030 ulottuvaa EU:n biodiversiteettistrategiaa, johon Suomi ja muut EU-maat liittyivät lokakuussa 2020. Strategian mukaan 25 % EU:n budjetista varataan ilmastopanostukseen, ja merkittävä osa siitä on määrä investoida luontopohjaisiin ratkaisuihin.

Kymmenen politiikkavaihtoehtoa

Tutkijat tekevät kahdeksan tapaustutkimuksen, tieteellisen kirjallisuuden ja nykyisten poliittisten sopimusten pohjalta kymmenen ehdotusta tuleviksi politiikkavaihtoehdoiksi:

  1. Luonnon ennallistaminen ja muut luontopohjaiset ratkaisut tarjoavat Pohjoismaille erinomaisen mahdollisuuden mukautua kansainvälisiin biodiversiteetti- ja ilmastotavoitteisiin ja toimia niiden toteutuksen edelläkävijöinä.
  2. Uudet suonkuivatushankkeet on estettävä luontaisten hiilivarastojen säilyttämiseksi ja luonnon monimuotoisuuden suojelemiseksi.
  3. Pohjoismaat voivat ehkäistä hiilidioksidipäästöjä ja aloittaa luonnon monimuotoisuuden pitkäaikaisen ennallistamisen uudelleenkostuttamalla kuivattuja soita ja turvemaita, ml. nykyisiä maa-, metsätalous- ja turvetuotantoalueita.
  4. Tiukat suojelutoimet, jotka estävät nykyisten aarniometsien metsätalouskäytön, turvaavat tärkeitä monimuotoisuusarvoja ja edistävät ilmastonmuutoksen hillintää ylläpitämällä luonnon hiilivarastoja.
  5. Metsäekosysteemien ennallistaminen ja niiden kehittymisen luonnontilaisten aarniometsien suuntaan on välttämätöntä luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi. Lisäksi se tukee ilmastonmuutokseen hillintää ja ekosysteemien sietokykyä.
  6. Hoidetuissa metsissä toteutettavat suojelutoimet voivat olla täydentävä vaihtoehto, joka on luonnon monimuotoisuuden kannalta huomattavasti vähemmän tehokas keino mutta mahdollistaa tiettyjen ilmastohyötyjen saavuttamisen tai säilyttämisen sekä metsätaloudesta saatavat taloudelliset tuotot.
  7. Koskemattomien ja ennallistettujen ekosysteemien kasvihuonekaasudynamiikkaa ja luonnon monimuotoisuutta koskevaa dokumentaatiota on parannettava (mieluiten samassa kohteessa), jotta voidaan kehittää riittävään tietoon perustuvia ja tehokkaita luontopohjaisia ratkaisuja sekä strategioita.
  8. Laajamittakaavainen suunnittelu lisää tehokkuutta ja tukee paikallisia ja yleistason synergioita luonnon monimuotoisuuden suojelussa ja ilmastonmuutoksen hillinnässä.
  9. Päätöksentekoa ja julkista keskustelua voidaan parantaa tehostamalla kansallisia mekanismeja, jotka liittyvät neuvonantoon sekä ilmasto- ja monimuotoisuusalan tutkimustulosten levittämiseen.
  10. Kunnianhimoiset sektorienväliset ja monialaiset politiikat voivat helpottaa kustannustehokkaiden luontopohjaisten ratkaisujen laajempaa käyttöä ja auttaa siten torjumaan monimuotoisuus- ja ilmastohaasteita.