Parempaa ruokaa Pohjoismaiden lapsille ja nuorille

20.08.18 | Uutinen
Børn og mad
Valokuvaaja
Bjørn Bertheussen/Norden.org
Nordic Plate -yhteistyöfoorumi järjestää 31. elokuuta 2018 Nordic Assemblyn, joka on Pohjoismaiden julkisten ruokapalvelutoimijoiden ensimmäinen vuotuinen kokoontuminen. Tämän vuoden teemana ovat lapset ja nuoret. Tarkoituksena on jakaa hyviä käytäntöjä ja kehittää osaamista, jotta Pohjoismaiden lapset ja nuoret saisivat jatkossa entistä parempaa ruokaa.

5,5 miljoonaa ruoka-annosta päivässä

Julkiset ruokapalvelut tarjoavat Pohjoismaissa päivittäin 5,5 miljoonaa ateriaa, joten niiden osuus julkisen sektorin budjeteista on huomattava. Ruokapalveluruoan mieltäminen muuksikin kuin vain menoeräksi on siten monella tavalla järkevää.

Julkisten ruokapalveluiden tarjoamalla ruoalla voidaan edistää ruokakulttuuria, kestävää kehitystä, (ruoka)sivistystä ja kansanterveyttä koko Pohjolassa. Tämän vuoksi Nordic Plate kutsuu julkisia ruokapalvelutoimijoita mukaan yhteistapaamiseen.

Yhteispohjoismainen näkökulma ruokaan ja aterioihin

Pohjoismaiden julkisten ruokapalvelujen aterioille on yhteistä se, että ne ovat hyvinvointijärjestelmän perustava ja olennainen osa aina päiväkotien ja koulujen tarjoamasta ruokasivistyksestä sairaaloiden ja hoitokotien tarjoamaan hoivaan. Pohjoismainen ruoka taas on toden teolla noussut huomion keskipisteeseen viime vuosikymmeninä.

Maailman terveysjärjestö totesi vuonna 2018, että pohjoismainen arkiruoka on kansantautien kannalta terveellistä. Järjestö myös suositteli, että pohjoismaiset ravitsemusperiaatteet sisällytettäisiin nykyistä laajemmin virallisiin ravitsemussuosituksiin.

Nordic Assembly pyrkii tarkastelemaan tältä pohjalta kokonaisvaltaisesti ravitsemuslaatua, kulinaarista laatua ja hyvän aterian ominaispiirteitä yli maa- ja ruokakulttuurirajojen. Kokemuksia on määrä hyödyntää julkisten ruokapalveluaterioiden kehittämisessä ja parantamisessa.

Teorian ja käytännön kohtaamista

Nordic Assembly 2018 on tarkoitettu kaikille, joiden toimialana ovat lapsille ja nuorille suunnatut julkiset ruokapalvelut. Ohjelma keskittyy käytännön ratkaisuihin sekä teorian ja käytännön kohtaamiseen.

Osallistujat pääsevät halutessaan mukaan torstaina 30. elokuuta järjestettävälle opintokäynnille, jossa vieraillaan useissa Kööpenhaminan päiväkodeissa ja kouluissa kuulemassa, miten kunta on tarttunut lasten ja nuorten joukkoruokailun kehittämiseen.

Itse Nordic Assembly -tapahtuma järjestetään perjantaina 31. elokuuta. Luvassa on eri näytteilleasettajia, työpajoja ja esimerkkitapauksia, joista voidaan mainita Reykjavikin kunta, norjalainen Tingvollin ylä- ja alakoulu sekä Kööpenhaminan koulupuutarhat.

Osallistujat pääsevät maistelemaan, haistelemaan, kuulemaan ja näkemään hyviä julkisia ruokapalveluesimerkkejä koko Pohjolasta.

Nordic Assembly järjestetään Pohjoismaiden ministerineuvoston tuella, ja sen ovat kehittäneet Nordic Platen toimijat Copenhagen House of Foodin alaisuudessa.

Ota yhteyttä