Pohjoismaiset kärkiehdokkaat kohtaavat EU-vaalikeskustelussa

18.03.19 | Uutinen
Møde i Plenum Stortinget, Jessica Polfjärd blandt tilhørere, Nordisk Råds Session 2018

Møde i Plenum Stortinget, Jessica Polfjärd blandt tilhørere, Nordisk Råds Session 2018

Valokuvaaja
Sara Johannessen
Kevään europarlamenttivaaleihin valmistaudutaan yhteispohjoismaisella vaalikeskustelulla. Pohjoismaiden neuvosto kokoaa kaikkien kolmen pohjoismaisen EU-maan ehdokkaita ensimmäistä kertaa yhteiseen keskusteluun, joka käydään 8. huhtikuuta. Tilaisuus järjestetään Pohjoismaiden neuvoston teemaistunnon yhteydessä Kööpenhaminassa.

Osallistujat tulevat Suomesta, Ruotsista ja Tanskasta, ja monet heistä ovat puolueidensa kärkiehdokkaita 26. toukokuuta käytävissä vaaleissa. Esimerkiksi Tanskasta ovat edustettuina kaikki puolueet, ja lähes kaikki osallistujat ovat nimenomaan kärkiehdokkaita.

Vaalikeskustelun juontaa Tanskan yleisradioyhtiö DR:n EU-kirjeenvaihtaja Anna Gaarslev. Keskustelu on jaettu kolmeen teemaan: Pohjola Brexitin jälkeen, ilmastopolitiikka sekä turvallisuus- ja puolustuspolitiikka.

– Tämä on ainutlaatuinen tilaisuus. Pohjoismaiden neuvosto ei ole aiemmin järjestänyt eurovaalikeskustelua, johon osallistuisi kaikkien pohjoismaisten EU-maiden ehdokkaita. Luvassa on jännittävä keskustelu, joka on leimallisesti pohjoismainen ja jonka teemat ovat päivänpolttavia niin Pohjolassa kuin EU:ssakin, sanoo Pohjoismaiden neuvoston presidentti Jessica Polfjärd. Hän on myös Ruotsin maltillisen kokoomuksen eurovaaliehdokas.

Yhteispohjoismainen kampanja-avaus

Kaikilla paikalla olevilla parlamentaarikoilla on mahdollisuus esittää keskustelun aikana kysymyksiä riippumatta siitä, onko heidän maansa mukana EU:ssa. Näin eurovaaleille saadaan annettua yhteispohjoismaista nostetta. Keskustelun järjestää Pohjoismaiden neuvoston Tanskan-valtuuskunta.

– Pohjoismaiden neuvosto panostaa hyvään pohjoismaiseen yhteistyöhön myös EU:ssa. Siksi tämä eurovaalien yhteinen kampanja-avaus on paikallaan, ja se on myös ensimmäinen laatuaan. On kiinnostavaa nähdä, poikiiko keskustelu uusia pohjoismaisia yhteistyömahdollisuuksia EU:ssa, sanoo tapahtumaa isännöivä Pohjoismaiden neuvoston tanskalaisjäsen Henrik Dam Kristensen.

Avoin yleisölle ja medialle

EU-keskustelu järjestetään 8. huhtikuuta klo 15–17 Marriott-hotellissa osoitteessa Kalvebod Brygge 5, Kööpenhamina. Tilaisuus on yleisölle avoin. Paikan päälle haluavien on ilmoittauduttava osoitteeseen NordiskEU-debat@ft.dk viimeistään 1. huhtikuuta. Paikkoja on rajallisesti.

Median edustajat voivat ilmoittautua Matts Lindqvistille osoitteeseen matlin@norden.org tai puhelimitse +45 2969 2905.  

Pohjoismaiden neuvosto on koolla vuotuisessa teemaistunnossaan Kööpenhaminassa 8.–9. huhtikuuta. Tämän vuoden teemana on tasa-arvo ja demokratia. EU-vaalikeskustelu on istunnon oheistapahtuma. Keskustelu käydään skandinaavisilla kielillä, mutta se tulkataan suomeksi, islanniksi ja englanniksi. Keskustelu lähetetään lisäksi suorana verkossa.

Keskustelun osallistujat:

Tanska: Mette Bock (Liberaali allianssi), Morten Løkkegaard (Venstre), Jeppe Kofod (Sosiaalidemokraatit), Pernille Weiss (Konservatiivinen kansanpuolue), Morten Helveg Petersen (Radikaali Venstre), Margrete Auken (Sosialistinen kansanpuolue), Nikolaj Villumsen (Yhtenäisyyslista), Rasmus Nordqvist (Alternativet) ja Lave K. Broch (EU-vastainen kansanliike).

Suomi: Kimmo Sasi (Kansallinen Kokoomus) ja Mia Haglund (Vasemmistoliitto).

Ruotsi: Jessica Polfjärd (Maltillinen kokoomuspuolue) ja Peter Lundgren (Ruotsidemokraatit).

Pohjoismaiden neuvosto on virallisen pohjoismaisen yhteistyön parlamentaarinen elin. Vuonna 1952 perustetussa neuvostossa on 87 jäsentä Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Tanskasta ja Islannista sekä Ahvenanmaalta, Färsaarilta ja Grönlannista. Pohjoismaiden neuvosto kokoontuu neljä kertaa vuodessa.