Pohjoismaiden neuvoston istunnot

Nordiska rådets session 2017
Photographer
Magnus Fröderberg/Norden.org
Yleiskokous on Pohjoismaiden neuvoston korkein päättävä elin. Varsinainen istunto järjestetään Pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajamaassa vuosittain viikolla 44. Teemaistunto taas järjestetään keväällä. Istunnot ovat ainutlaatuisia foorumeja, joissa parlamentaarikot keskustelevat pohjoismaisista asioista yhdessä pääministerien ja muiden ministerien kanssa.

Varsinainen istunto

Pohjoismaiden neuvoston varsinainen istunto järjestetään syksyisin, yleensä lokakuun lopussa tai marraskuun alussa. 

Istunto on Pohjoismaiden parlamentaarisen yhteistyön ylin päättävä elin. Se on ainutlaatuinen alueyhteistyön foorumi, koska siihen osallistuu paitsi Pohjoismaiden neuvoston jäseniksi valittuja parlamentaarikkoja myös Pohjoismaiden hallitusten ministereitä. Sekä parlamentaarikoilla että ministereillä on oikeus osallistua tärkeitä yhteistyöasioita koskeviin keskusteluihin, mutta äänioikeus on vain parlamentaarikoilla.

Istuntokeskusteluihin voivat osallistua myös muiden kansainvälisten ja pohjoismaisten järjestöjen edustajat ja parlamentaarikot. Mahdollisuutta hyödyntävät varsinkin Baltian maista tulevat vieraat. Teemaistuntoon kutsutaan kulloiseenkin teemaan liittyviä vieraita.

Kiertävä järjestämisvastuu

Varsinaisen istunnon isäntämaana toimii se Pohjoismaa, jolla on Pohjoismaiden neuvoston presidenttiys. Istunto järjestetään parlamenttitalossa, paitsi Islannissa, jonka parlamenttitalo ei ole riittävän suuri. Teemaistunto järjestetään Pohjoismaiden ministerineuvoston puheenjohtajamaassa.

Varsinaisen istunnon aluksi pääministerit antavat selonteon tulevan vuoden pohjoismaisen hallitusyhteistyön suunnitelmista. Selonteon antaa sen maan pääministeri, jolla on hallitusyhteistyön puheenjohtajuus tulevana vuonna.

Kaikkien Pohjoismaiden pääministerit tapaavat olla mukana keskustelussa, joka käydään parlamentaarikkojen kanssa selonteon jälkeen.

Ulko-, puolustus- ja muut ministerit istunnossa

Myös ulko- ja puolustusministerit antavat varsinaisessa istunnossa selonteot oman alansa pohjoismaisesta yhteistyöstä. Näistäkin selonteoista keskustellaan parlamentaarikkojen kanssa.

Muista politiikan aloista vastaavien ministerien läsnäolo riippuu keskusteltavista aiheista. Ne taas riippuvat ehdotuksista, joita Pohjoismaiden neuvoston jäsenet ovat tehneet vuoden aikana ja jotka on päätetty antaa istunnon käsiteltäviksi.

Istunnossa hyväksyttävät ehdotukset lähetetään toteutettaviksi Pohjoismaiden ministerineuvostolle tai Pohjoismaiden hallituksille.

Pohjoismaiset yhteistyöministerit ovat paikalla koko varsinaisen istunnon ajan. Heillä on myös tärkeänä pidetty kyselytunti, jonka aikana parlamentaarikot voivat esittää kaikenlaisia pohjoismaista yhteistyötä koskevia kysymyksiä.

Presidentin valitseminen

Varsinaisessa istunnossa valitaan Pohjoismaiden neuvoston tulevan vuoden presidentti ja varapresidentti.

Heidän lisäkseen varsinaisessa istunnossa valitaan jäsenet eri asiakysymyksiä käsitteleviin neuvoston valiokuntiin sekä puheenjohtajistoon, joka muodostaa Pohjoismaiden neuvoston poliittisen johdon ja toimii neuvoston ylimpänä päättävänä elimenä istuntojen välillä.

Pohjoismaisten palkintojen jakaminen

Varsinaisen istunnon aikana jaetaan Pohjoismaiden neuvoston palkinnot: elokuva-, kirjallisuus-, lasten- ja nuortenkirjallisuus-, musiikki- sekä ympäristöpalkinto. Palkinnot jaetaan yleensä juhlallisessa iltatilaisuudessa.

Pohjoismaisia huippukokouksia

Koska istunto kokoaa yhteen lähes kaikki pohjoismaiseen yhteistyöhön osallistuvat poliitikot, istunnon yhteydessä järjestetään myös useita muita kokouksia. Istunto on avattu vuodesta 2006 lähtien pohjoismaisella huippukokouksella, jossa pääministerit ja parlamentaarikot ovat keskustelleet globalisaation ja ilmastouhkien kaltaisista päivänpolttavista aiheista.

Nuorten Pohjoismaiden neuvosto

Nuorten Pohjoismaiden neuvostossa mukana olevilla seuraavan sukupolven poliitikoilla on oma istunto juuri ennen Pohjoismaiden neuvoston varsinaista istuntoa. Nuorisopoliitikot ottavat istunnossaan kantaa pohjoismaista yhteistyötä koskeviin ehdotuksiin. Oman istuntonsa jälkeen nuorisoedustajat ajavat näitä asioita Pohjoismaiden neuvoston istunnossa, jossa heillä on mahdollisuus puhua, osallistua keskusteluihin ja tehdä ehdotuksia.

Kokouksia muiden parlamentaarikkojen kanssa

Pohjoismaiden neuvoston parlamentaarikot tapaavat yleensä kollegojaan Baltian yleiskokouksesta, joka on Viron, Latvian ja Liettuan parlamentaarinen yleiskokous, sekä muiden eurooppalaisten yhteistyöelinten parlamentaarikkoja.

Lehdistötilaisuudet ja seminaarit

Istunnon aikana pidetään lehdistötilaisuuksia, lounasseminaareja ja kokouksia. Iltaisin tarjoutuu yleensä mahdollisuuksia myös vapaamuotoisempaan verkostoitumiseen.