Ulkomaisten mökkiläisten on jatkossa helpompi hankkia palveluita Ruotsissa
Ruotsissa on vaikea tehdä palvelusopimuksia ilman ruotsalaista henkilötunnusta. Tämä on ollut iso ongelma niille noin 22 500 pohjoismaalaiselle, joilla on Ruotsissa vapaa-ajanasunto ja siten tarve hankkia erilaisia tavaroita ja palveluita.
Tähän saakka ulkomaisilla mökinomistajilla ei ole ollut mahdollisuutta hakea henkilöllisyyden vahvistavaa samordningsnummer-tunnusta, mutta nyt asiaan on tulossa muutos. Ruotsin valtiopäivät päätti keskiviikkona, että tunnuksen hakeminen on mahdollista kesäkuun 18. päivästä lähtien.
Rajaesteneuvosto hyvillään päätöksestä
– Päätös on erittäin tervetullut. Rajaesteneuvosto on ajanut asiaa aktiivisesti, koska nykyjärjestelmä on tuottanut ongelmia tuhansille pohjoismaalaisille. Pohjoismaissa on pyrittävä mahdollisimman vapaaseen liikkuvuuteen, ja jokainen raivattu este on tärkeä askel eteenpäin, sanoo rajaesteneuvoston puheenjohtaja Kimmo Sasi. Rajaesteneuvoston tehtävänä on poistaa vapaan liikkuvuuden esteitä Pohjoismaiden väliltä.
Rajaesteneuvosto on ollut säännöllisesti yhteydessä vastuuviranomaisiin, ja erityisen aktiivinen on ollut neuvoston tanskalaisjäsen Bertel Haarder. Hän on tehnyt tiivistä yhteistyötä Danske Torpare -järjestön kanssa, joka edustaa Ruotsista mökin omistavia tanskalaisia.
Valtiopäivien päätöksen myötä samordningsnummer voidaan hakemuksen perusteella myöntää yksityishenkilölle, jonka voidaan katsoa tarvitsevan henkilöllisyyden vahvistavaa tunnusta Ruotsiin liittyvän kytköksen vuoksi.
Väärinkäytösriskien vähentämiseksi numero poistuu käytöstä viiden vuoden kuluttua, ellei voimassaololle haeta jatkoa.
Ei verrattavissa henkilötunnukseen
Samordningsnummer on henkilöllisyyden vahvistava tunnus, joka voidaan myöntää muille kuin Ruotsin väestörekisterissä oleville tai olleille henkilöille. Kyseessä ei kuitenkaan ole väliaikainen henkilötunnus.
Samordningsnummerin saaminen ei tuo tullessaan oikeuksia tai etuuksia. Kyseessä ei ole työlupa, eikä se oikeuta käyttämään Ruotsin hyvinvointipalveluita. Pelkkä numero ei myöskään riitä pankkitilin avaamiseen, sillä lisäksi tarvitaan kyseisen pankin hyväksyntä asiakkaan tuntemiseen liittyvien vaatimusten mukaisesti.