Raportti: Aika on kypsä Pohjoismaiden ”rauhanbrändin” vahvistamiselle

09.04.19 | Uutinen
Martti Ahtisaari
Photographer
Magnus Fröderberg/Norden.org

Pohjoismailla on vahvat perinteet rauhanvälityksestä ja konfliktinratkaisusta. Kuvassa on presidentti Martti Ahtisaari, joka sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2008.

Pohjoismailla on hyvä tilaisuus ja myös yhä enemmän halua lisätä yhteistyötä, joka liittyy rauhanvälitykseen ja konfliktinratkaisuun. Nyt on myös hyvä aika vahvistaa ”pohjoismaista rauhanbrändiä”, todetaan tiistaina esitellyssä uudessa raportissa.

Raportin mukaan kansainvälinen poliittinen kehitys on yksi syy siihen, miksi Pohjoismaissa ollaan yhä kiinnostuneempia rauhanvälitykseen ja konfliktinratkaisuun liittyvästä yhteistyöstä.

Pohjoismaisia yhteistyöhaluja kasvattaa monenväliseen järjestelmään ja kansainvälisiin normeihin kohdistuva kasvava paine, ja yhteistyöstä katsotaan olevan myös käytännön hyötyä. Toinen syy yhteistyöhalujen kasvuun on lähialueen geopoliittiset muutokset.

Raportin mukaan maat eivät kuitenkaan ole järin innostuneita siitä, että rauhanvälitykseen ja konfliktinratkaisuun liittyvästä yhteistyöstä tehtäisiin virallista.

Analyysin on laatinut Kööpenhaminan yliopiston Centre for Resolution of International Conflicts (CRIC). Toimeksianto tuli Pohjoismaiden ministerineuvostolta, ja sitä edelsi Pohjoismaiden neuvoston asiasta tekemä suositus. Raportti New Nordic Peace: Nordic Peace and Conflict Resolution Efforts esiteltiin seminaarissa, joka pidettiin Pohjoismaiden neuvoston teemaistunnon yhteydessä Kööpenhaminassa 9. huhtikuuta.

Kaksi osa-aluetta keskiöön

Raportissa korostuu erityisesti kaksi osa-aluetta, joilla maiden kannattaisi lisätä yhteistyötään. Niistä toinen on naiset, rauha ja turvallisuus, josta pitäisi raportin mukaan tehdä osa pohjoismaista rauhanbrändiä. Toinen taas koskee ennaltaehkäisevää konfliktinratkaisua ja ennaltaehkäisevää diplomatiaa.

– Pohjoismainen rauhanbrändi sekä rauhanvälitykseen ja konfliktinratkaisuun liittyvä laaja pohjoismainen yhteistyö ovat varmasti kaikkien Pohjoismaiden ulkopoliittisten etujen mukaisia. Toivottavasti Pohjoismaiden hallitukset ottavat raportista onkeensa ja tarttuvat päätelmiin, joiden kehittämistä ne pitävät mielekkäänä tulevassa rauhantyössä. Kansainvälinen poliittinen tilanne on sellainen, että nyt on oikea aika vahvistaa yhteistyötä, sanoo Pohjoismaiden neuvoston presidentti Jessica Polfjärd.

Raportissa tunnistetaan myös uusi trendi, josta käytetään nimitystä ”ei-poissulkeva pohjoismainen yhteistyö”. Siinä Pohjoismaat tekevät yhteistyötä osana muuta alue- ja kansainvälistä yhteistyötä. Kyseinen menetelmä voisi raportin kirjoittajien mukaan tarjota inspiraatiota alan tuleviin pohjoismaisiin panostuksiin.

 

Yhteyshenkilöt:

Anine Hagemann, CRIC

Matkap. +45 6131 8884

S-posti ambh@ifs.ku.dk

Isabel Bramsen, CRIC

Matkap. +45 2825 6737

S-posti ib@cric.ifs.ku.dk