Uudet pohjoismaiset ravitsemussuositukset kiinnostavat maailmalla – katso julkistustilaisuuden puhujat

Kesäkuun 20. päivänä julkistettava pohjoismaisten ravitsemussuositusten kuudes laitos sisältää viimeisimmän tutkimustiedon ravintoaineista, elintarvikkeista ja niiden terveysvaikutuksista.
Uusimmalla laitoksella on entistäkin enemmän uutisarvoa, koska siinä esitellään ensimmäistä kertaa tieteellisiä suosituksia siitä, millainen ruoka on hyväksi sekä terveydelle että ympäristölle.
”Terveellistä ja ekologisesti kestävää ruokaa kaikille"
– Otamme tyytyväisinä vastaan Pohjoismaiden uudet tieteeseen perustuvat ravitsemussuositukset, jotka huomioivat kansanterveyden ja ympäristön hyvinvoinnin ja kannustavat muita maita kehittämään omiin konteksteihinsa sopivia suosituksia terveellisen ja ekologisesti kestävän ruokavalion sisällöstä, sanoo WWF:n Global Food Practice Leader João Campari.
– Suositukset edellyttävät toki muutoksia ruokaympäristöihin, jotta terveellistä ja ekologisesti kestävää ruokaa olisi kaikkien kansalaisten saatavilla taloudellisesti ja muutenkin, hän sanoo.
Parasta tieteellistä tietämystä
Pohjoismaiset ravitsemussuositukset on johtava ja kansainvälisesti hyvin arvostettu tieteellinen kooste terveellisen ruokavalion ominaispiirteistä.
Samalla suositukset ovat tulosta ainutlaatuisesta alueellisesta yhteistyöstä.
Suosituksia päivitetään noin kymmenen vuoden välein, jotta ne edustaisivat aikansa parasta tieteellistä tietämystä.
Kysyntää EU:ssa, Yhdysvalloissa ja Kanadassa
Kun suositukset on julkaistu, Pohjoismaiden ruoka- ja terveysviranomaiset ovat valmiita laatimaan niiden pohjalta omat kansalliset suosituksensa.
– Pohjoismaiset ravitsemussuositukset ovat tärkeä tieteellinen lähtökohta työlle, jossa edistetään terveellisiä ruokailutottumuksia ja Tanskan ruokajärjestelmän muutosta. Terveyden ja kestävän kehityksen yhdistäminen vahvistaa kasvipohjaiseen ruokavalioon nojaavien suositustemme perustaa. Otamme innoissamme vastaan uudet pohjoismaiset ravitsemussuositukset, sanoo Tanskan eläinlääkintä- ja elintarvikeviraston yksikönjohtaja Anne Pøhl Enevoldsen.
Ravitsemussuositusten päivitettyä laitosta odottavat kiinnostuneina myös WHO sekä EU:n, Yhdysvaltain, Kanadan, Japanin ja Australian terveysviranomaiset.
Ohjelmassa kansainvälisiä puhujia
Kansainvälinen kiinnostus näkyy myös julkistustilaisuudessa, joka pidetään 20. kesäkuuta klo 17.00–18.30 Suomen aikaa.
Tilaisuuden puhujat:
Katrín Jakobsdóttir, Islannin pääministeri
Tedros Adhanom Ghebreyesus, Maailman terveysjärjestön (WHO) pääjohtaja (videotervehdys)
Svandís Svavarsdóttir, Islannin ruoka-, maatalous- ja kalastusministeri
Stefanos Fotiou, johtaja, UN Food Systems Coordination Hub ja FAO Office of Sustainable Development Goals
João Campari, Global Food Practice Leader, Maailman luonnonsäätiö (WWF)
Rune Blomhoff, Oslon yliopiston professori ja Pohjoismaiset ravitsemussuositukset 2023 -hankkeen päällikkö
Karen Ellemann, Pohjoismaiden ministerineuvoston pääsihteeri
Ola Elvestuen, Pohjoismaiden neuvoston Kestävä Pohjola -valiokunnan puheenjohtaja
Anne Pøhl Enevoldsen, Tanskan eläinlääkintä- ja elintarvikeviraston yksikönjohtaja
Amanda Wood, Stockholm Resilience Centren tutkija
TIETOA MEDIALLE
Julkistustilaisuutta edeltävät lehdistötilaisuus klo 11.00–11.45 Suomen aikaa ja tutkimusseminaari klo 12.00–14.00.
Ohjelman kaikkia osia voi seurata verkossa. Lehdistötilaisuuteen voi osallistua sekä fyysisesti että etänä.
Linkit lehdistötilaisuuden etäosallistujien ilmoittautumiseen, paikan päällä osallistuvien akkreditoitumiseen ja muuta käytännön tietoa löytyy täältä: