Pohjola otti tuntumaa vihreään siirtymään
Vuodesta 2020 piti tulla ilmaston vuosi, ja COP26-ilmastoneuvotteluista odotettiin ratkaisuja tulevaisuuden yhteisiin kansainvälisiin ponnisteluihin. Vaikka kokousta jouduttiin lykkäämään vuodella, se ei ole nitistänyt Pohjoismaiden sisua ja kunnianhimoa. Tämä oli helppo huomata eilisistä keskusteluista, jotka käytiin Choosing Green -otsikon alla.
Keskustelutapahtumassa puitiin haastavia kysymyksiä, jotka koskevat Pohjoismaiden roolia kansainvälisissä ilmastoponnisteluissa sekä vihreän siirtymän sosiaalista kestävyyttä. Miten saamme kaikki mukaan? Entä miten pohjoismainen hyvinvointimalli voi auttaa tai toimia jopa hyvänä esimerkkinä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden takaamisessa? Päivän muita aiheita olivat uuden vihreän todellisuuden vaikutukset työmarkkinoihin, kilpailukykyyn ja varsinkin koulutukseen.
Meillä on paljon yhteisiä haasteita, mutta ennen kaikkea valtavasti yhteisiä ratkaisuja.
”Leave no one behind"
Keskusteluissa korostui ketään ei jätetä -periaate (”leave no one behind”), kun monet panelistit korostivat ilmastonmuutoksen koettelevan jo ennestään haavoittuvassa asemassa olevia kansanryhmiä. Myös Pohjoismaiden suuri hiilijalanjälki puhutti. Olemmeko me todellakin kansakuntia, joiden elämäntyylistä muiden tulisi ottaa mallia? Se johtaisi katastrofiin, keskusteluissa todettiin. Elämme todellisuutta, jossa 10 % maapallon väestöstä käyttää yli 50 % yhteisistä luonnonvaroista, kuului jatko.
Keskustelujen läpäisevänä teemana oli myös pohjoismaisen yhteistyön vahvistaminen, jota kannatti moni panelisti. Pohjoismaiden ministerineuvoston pääsihteeri Paula Lehtomäki korosti Pohjoismaiden vakiintuneen poliittisen yhteistyön tarjoamia mahdollisuuksia: ”Pohjoismaiden ministerineuvostolla on tarjota foorumi, jolla maat voivat jakaa ja vaihtaa parhaita käytäntöjä. Meillä on paljon yhteisiä haasteita, mutta ennen kaikkea valtavasti yhteisiä ratkaisuja. Eiköhän hyödynnetä niitä entistä paremmin.”
Päivän panelistien, pääpuhujien ja yleisön esittämät näkökulmat otetaan huomioon, kun Pohjoismaiden ministerineuvosto valmistautuu Glasgow’ssa pidettävään COP26-ilmastokokoukseen.
Choosing Green oli Pohjoismaiden ministerineuvoston ja Norden i Fokus -toimistojen järjestämä kokopäiväinen kansainvälinen tapahtuma. Tapahtuma oli jaettu kolmeen teemaan ja kuuteen keskusteluun, joissa yli 50 panelistia jakoi tietämystään ja väitteli vihreästä siirtymästä koronapandemian varjossa.