Palkinnonsaaja 1995

Torleif Ingelög, Ruotsi

Palkinnon sai Torleif Ingelög erinomaisesta työpanoksesta, joka liittyy tieteellisesti korkeatasoisen tutkimuksen tekemiseen sekä tietämyksen levittämiseen.

Ingelög on tehnyt uraauurtavaa työtä uhanalaisten kasvien ja eläinten tilanteen kartoittamiseksi ja pohjustanut siten olennaisesti ympäristönsuojelua. Tämän lisäksi hän on levittänyt tutkimustuloksiaan siten, että ne ovat saaneet suuren merkityksen Pohjoismaiden käytännön maa- ja metsätaloudessa.

Ingelögin työn tulokset ovat osaltaan tehostaneet luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä rationaalisessa maa- ja metsätaloudessa.