Tässä ovat Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnon ehdokkaat 2024
Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkintoa tavoittelee tänä vuonna 14 teosta koko Pohjolasta: kaikista maista ja kaikilta kielialueilta. Kirjat käsittelevät elämän vaikeita tilanteita, joita lapsille ja nuorille aiheuttavat poissaolevat vanhemmat, kiusaaminen ja yksinäisyys. Lisäksi käsitellään laajempia yhteiskunnallisia ongelmia: väkivaltaa, sotaa ja pakolaisuutta. Muita aiheita ovat ihmisen ylivalta suhteessa luontoon sekä ihmisen pienuus ja vastuu. Toisaalta luonto kuvataan leikin tyyssijana sekä toivon, lohdun ja ymmärryksen tarjoajana.
Tämän vuoden lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnon voittaa jokin näistä kirjoista:
Tanska
Suomi
Färsaaret
Grönlanti
Islanti
Norja
Saamelainen kielialue
Ruotsi
Ahvenanmaa
Ehdokasvalinnoista ovat vastanneet kansallisten palkintolautakuntien jäsenet.
Palkinnonsaaja julki 22. lokakuuta
Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnon saaja julkistetaan 22. lokakuuta televisioitavassa lähetyksessä, joka on nähtävissä kaikissa Pohjoismaissa. Lähetyksen tuottaa Islannin yleisradioyhtiö RÚV. Voittajalle luovutetaan Nordlys-palkintopatsas tilaisuudessa, joka järjestetään Pohjoismaiden neuvoston istunnon yhteydessä Reykjavikissa lokakuun viimeisellä viikolla. Palkintosumma on 300 000 Tanskan kruunua (noin 40 000 euroa).
Tietoa Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnosta
Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinto jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 2013. Palkinnon perustaminen oli seurausta kulttuuriministerien monivuotisista pyrkimyksistä Pohjoismaiden lasten- ja nuortenkirjallisuuden tukemiseksi.
Palkinto myönnetään kaunokirjalliselle teokselle, joka on kirjoitettu lapsille ja nuorille jollakin Pohjoismaiden kielistä. Teos voi olla yhdistelmä tekstiä ja kuvia, ja sen tulee olla kirjallisesti ja taiteellisesti korkeatasoinen.
Tekstiä on päivitetty 28. elokuuta lisäämällä voittajan julkistamista koskevat tiedot kohtaan ”Palkinnonsaaja julki 22. lokakuuta”.