Gunnar Harding

Perustelu: 

Gunnar Hardingin Minnen från glömskans städer (”Muistoja unohduksen kaupungeista”, suomentamaton) on näennäisen pieni kirja, jonka runominä kutsuu itseään haamukirjoittajaksi. Hän on jäänyt kaupunkiin, jossa kaikki kerran olivat ja elämä jatkui. Nyt elämä on ehtoopuolella, ja muistissa on pian vain unohdusta:

Aikaa on koko ajan niukemmin. 

Silti etsiminen sujuu yhä hitaammin  

kaiken sivuutetun, josta tulee yhä saavuttamattomampaa.  

Harding käyttää runossa sanaa förbigången (suom. sivuutettu, syrjäytetty tai huomiotta jätetty) eikä förgången (mennyt), kuten saattaisi olettaa runoilijalta, jonka tuotannosta suurin osa on takanapäin. Nämä ovat kuitenkin runoja, jotka vilkuilevat uteliaasti moneen suuntaan – nostalgia älköön vaivautuko. Harding kirjoittaa menneestä elämästä, mutta suurelta osin myös elämästä tässä ja nyt: Ukrainan sodasta, uudesta viruksesta ja pimeydestä, joka tulee väistämättä: ”Hylkäys itsessään, / harras kauhu / odotellessa sitä / että pimeyskin sammutetaan.” Selkeät ja pelkistetyt runot kuvaavat osuvasti ja vivahteikkaasti elämää, jossa kohtaamiset – ihmisten ja taiteen kanssa – jäävät jäljelle, kun niin moni muu passitetaan unholaan ja jopa tv-etsivä Wallanderista on tullut viimeisen juttunsa ratkaissut ikämies.

Minnen från glömskans städer on Hardingin 21. runokokoelma, ja sen runot käsittelevät pelottomasti ja täysin vailla maneereita niitä kaikkein suurimpia kysymyksiä. Millaiseksi rakkaus osoittautui? Mikä oli tärkeintä? Entä miten saamme kuljettua viimeisen etapin – ”kohti venettä viettävän”, joka edeltää viimeistä matkaa?

Harding osoittautuu turvalliseksi johdattajaksi näissä elämän suurissa kysymyksissä. Herkin vedoin piirretyistä ja usein arkipäiväisistä kohtauksista sekä koruttomista, rauhallisen rytmikkäästi lampsivista riveistä pilkottaa yhtäkkiä täydellisen läsnäolon kokemus. Runoilmaisu on luonnollista, varmaotteista ja täysin omaäänistä. Harding tietää myös sen, miten pitkälle hän voi mennä kadottamatta lukijaansa tai itseään. Joskus vastauksia ei ole, niin se vain on:

Pimeys sanoi: Mitä tiesit silloin 

mitä et tiedä 

päivänä tänä? 

Monikaan ei tiedä 

mikä hyönteisiä vetää valoon, 

totuuteen,  

jossa ne tuhoutuvat. 

Tiedätkö sinä? 

Harding hyödyntää Minnen från glömskans städer -teoksessaan kaikkia kokemuksiaan eletystä elämästä ja runoudesta. Runokokoelma on kirjoitettu hienostuneesti, ja sen kielellinen ja lyyrinen osumatarkkuus on vaikuttavaa. Se on itsestään selvä ja arvonsa ansainnut ehdokas Pohjoismaiden neuvoston palkinnon saajaksi.

Gunnar Harding (s. 1940) on jo yli puolen vuosisadan ajan kirjoittanut, kääntänyt, esitellyt ja pohtinut lyriikkaa ja kirjallisuutta. Hänellä on ollut huomattava vaikutus Ruotsin kirjallisuuteen runoilijana, esseistinä, kriitikkona ja toimittajana muun muassa perinteikkäässä Lyrikvännen -lehdessä. Esikoisteos Lokomotivet som frös fast ilmestyi vuonna 1967, ja Hardingin työskentelyn lähtökohtana on sittemmin ollut yhdysvaltalainen beatkirjallisuus ja ranskalainen modernismi, ennen kaikkea Apollinaire.