Karin Erlandsson

Karin Erlandsson
Valokuvaaja
Juha Törmälä
Karin Erlandsson: Segraren. Romaani, Schildts & Söderströms, 2019. Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2020 lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnon ehdokas.

Kuningattaren helmikujalla kimaltelevat helmet kaikissa sateenkaaren väreissä, kun kultahäkkiin vangittua Mirandaa tuodaan kuningattaren kaupunkiin. Hän pääsee jälleen näkemään kuningattarelle sukeltamansa tuhannet helmet, mutta etsii yhä Silmäterää – suurinta ja maineikkainta helmeä, jonka omistajan ei tarun mukaan tarvitse koskaan enää kaivata mitään. Miranda on lopulta ymmärtänyt, että Silmäterä on tuhottava, koska sitä himoitsevat menettävät tyystin itsehillintänsä ja hylkäävät jopa omat lapsensa. Oikeudenkäynnissä Miranda kohtaa uudelleen matkan varrella tapaamiaan henkilöitä, ja myöhemmin hän tutustuu myös itse kuningattareen sekä tämän akvaarioon ja puunleikkaajiin. Vaikka kuningattaren sisar Iberis ei suostu luopumaan Silmäterä-jahdista, kuningatar itse ymmärtää lopulta, että ”kaipuu on kaunis asia, mutta on kaivattava yhdessä, ei yksin”.

Segraren (Kukistaja, suom. Tuula Kojo) on Karin Erlandssonin Taru Silmäterästä -kirjasarjan neljäs ja viimeinen osa. Kirjailija on luonut lapsille ainutlaatuisen kertomuksen, jossa on lähes ainoastaan naispuolisia henkilöitä. Satumaailmaa rakentaessaan hän hyödyntää perinteisiä vastapareja. Maa kohtaa meren, kallion ominaisuuksia verrataan puuhun, valkoinen rinnastuu mustaan, ja aikuisten perimätieto vertautuu lasten ajatuksiin ja kokemuksiin. Lukija pääsee vaeltamaan jännittävien uusien tähtikuvioiden alla ja aistimaan mausteisia tuoksuja, joita tulee voin kanssa syötävistä kanelikastajanjoista, grillatusta pygmidrontista ja hunajasilakasta. Päähenkilö Miranda ja tämän seuralainen Sirkka ovat molemmat menettäneet toisen kätensä helmiä kalastaessaan, mutta vamma ei jarruta heidän seikkailuaan millään tavoin. Kirjailija korostaa, että kaikki ovat erilaisia mutta kaikkia tarvitaan ja että kaikkien tulee kehittää ja käyttää erityislahjojaan.

Kertomusta kuljettaa kaipuun tai riippuvuuden tematiikka. Välillä kertomus on hyvin synkkä, kun vanhemmat jättävät ja unohtavat Silmäterää himoitessaan omat lapsensa. Lukija odottaa sovintoa, mutta vanhemmat eivät koskaan palaa. Sen sijaan lapset joutuvat yksin kantamaan vastuun maailmanjärjestyksen palauttamisesta ehtaan Greta Thunberg -tyyliin. Kukistaja on moderni ja ajoittain julma taru, johon on ammennettu perinteisiä vaikutteita kirjallisuudenhistorian suurnimiltä, kuten Astrid Lindgreniltä ja J. R. R. Tolkienilta. Kirjan yksityiskohtaisen panoraamakannen on tehnyt kuvittaja Sami Saramäki.