Ragnhildur Hólmgeirsdóttir

Ragnhildur Hólmgeirsdóttir kertoi 1500-luvulle sijoittuvassa nuortenkirjassaan Koparborgin (”Kuparikaupunki”, suomentamaton, 2016) tarinan kuolevasta kaupungista, joka on ruton ja korruption raunioittama. Kaupungin toivo on lapsissa, mutta koettelemukset ovat jättäneet jälkensä myös heihin. Koparborgin oli Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnon ehdokkaana vuonna 2017. Villueyjar (”Harhasaaret”, suomentamaton, 2019) on samaan kuvitteelliseen maailmaan sijoittuva itsenäinen romaani, joka ajoittuu muutama sata vuotta myöhemmäksi. Villueyjar oli ehdolla Naisten kirjallisuuspalkinto Fjöruverðlaunin saajaksi, ja se on ehdolla Reykjavikin kunnan lastenkirjallisuuspalkinnon saajaksi.        

Villueyjar on fantasiaromaani, jonka päähenkilöt ovat pohjoiseurooppalaisessa Eylöndin kuningaskunnassa asuva 14-vuotias Arilda ja tämän veli Maurice. Arilda on ujo mutta tulisieluinen ja älykäs tyttö. Sisarukset ovat orpoja ja asuvat siksi isoisänsä kanssa herraskartanossa, mutta he polveutuvat rutiköyhästä aatelissuvusta. Aina syksyisin lapset lähetetään saarelle, jossa ei ole muita rakennuksia kuin heidän sisäoppilaitoksensa. Miksi saarella ei ole muita taloja? Miksi lapset eivät saa kävellä nummella ja miksi kaikki vaikenevat, jos joku mainitsee kadonneen Kuparikaupungin?  

Nummella väijyy karmiva epäkuollut ja posthuumani olento, joka haluaa saada Arildan ja Mauricen hengiltä. Isoisän kuoltua käy ilmi, että sisarukset eivät peri mitään. Kun pahan voimat iskevät Mauricen sairaalakuntoon, Arilda ei näe muuta vaihtoehtoa kuin paluun saarelle. Yksin ja rahattomana hänellä ei ole ketään, kehen luottaa. Niinpä tyttö pakenee.   

 Arildan tarina on samalla tarina pakolaislapsesta, joka joutuu taistelemaan hengestään päivästä toiseen. Kaikki varmuus on vain lyhytaikaista. Arildan ainoana turvana on marginaaliryhmä, josta hän saa hyviä ystäviä. Ryhmä painiskelee kuitenkin omien ongelmiensa kanssa, ja senkin jäsenet ovat pakosalla.   

Arilda ja Maurice ovat lapsia, jotka eivät itse ole syypäitä vainoon ja tyranniaan. Heidän vaarallisimpia vainoajiaan ovat epäkuolleet posthumaanit olennot, joita viha estää luopumasta elävien maailmasta. Mitä heille oikein tapahtui siellä? Sisaruksilla on erityinen kytkös tapahtumiin, joista heillä ei ole aavistustakaan, ja he joutuvat keskelle konfliktia, jota he eivät ymmärrä. Tämä johtuu siitä, että historiallinen rikos – kansanmurha – on yhä tabu, jota ympäröi vaikeneminen. Kun Arilda ymmärtää tämän, hän päättää lopettaa pakenemisen ja katsoa vihaa suoraan silmiin.      

Ragnhildur Hólmgeirsdóttir on koulutukseltaan historioitsija, ja häntä kiinnostavat nimenomaan kertomuksessa vaietut syrjinnän muodot. Maailmanhistoria on täynnä valheita ja rikoksia, joiden voittajat eivät halua paljastuvan. Siksi kapina ei koskaan voi loppua vain yhdellä tavalla.