Susanne Ringell

Susanne Ringell
Photographer
Niklas Sandstrom
Susanne Ringell: God morgon. Lyhytproosaa. Förlaget M, 2017

Susanne Ringelliä voidaan luonnehtia runoilijaksi ja draamakirjailijaksi, joka on viehtynyt lyhytproosaan. Hänen viimeisin kirjansa God morgon(”Hyvää huomenta”, suomentamaton) on vikuroiva elävä organismi ilman genremääritelmää. Kirjassa on maailman ja elämän menoa pohtiva minä, mutta esseististä tyyliä rikkovat runot, fiktio sekä näytelmälliset ja dramaattiset elementit. Kirjan tärkeänä intertekstinä on August Strindbergin Uninäytelmä, ja Strindbergin alkusanat sopivat myös Ringellin kirjoitustyyliin (suom. Lauri Sipari): ”– – merkityksettömistä todellisuuden säikeistä kutoo mielikuvitus yhä uusia kuvia: sekoituksen muistoja, elämyksiä, mielijohteita, ristiriitaisuuksia ja improvisaatioita.”

God morgon koostuu kymmenestä eripituisesta proosakatkelmasta. Niiden kaikkien minä on miehineen matkalla, ja kohteena on usein niin sanottu lomaparatiisi: ”koko maailma haluaa paeta koko maailman kurjuutta, jättää sen taakseen, päästä poissaoloon.” Nainen ja mies ovat rakastavaisia, ”ja siten aina avuttomia”, ja he tasapainoilevat läheisyyden ja etäisyyden välillä. Yhtäkkiä apartamentoon ilmestyy toinen pari, Claire ja Pascal. Ringell hyödyntää ranskalaisparin suurieleisempää liikehdintää, joka kulkee erosta yhteiseloon ja edelleen naimisiin, ja esittää siten sukupuolen ”jatkuvana performanssina”.

Susanne Ringellillä on ylimalkaan vahva draaman taju: on näyttämöjä, rekvisiittaa, asunvaihtoja, sisääntuloja ja poistumisia. Hallitut draaman kaaret kuitenkin katkeavat. Vanha koira makaa viltin alla ja tekee kuolemaa, mutta sen vahva sydän jatkaa lyömistään vielä kertomuksen lopussakin. Toinen kertomus pääsee vauhtiin, kun minäkertoja onnistuu selättämään pettymyksensä, mutta lopussa koko pettymys osoittautuu perusteettomaksi. Tärkeää ei ole se, mitä on tapahtunut, koska ”että on aina tärkeämpi kuin siksi että”. Itsetietoiset päähenkilöt ajautuvat kerta toisensa jälkeen varjoihin, ja näyttämöllä loistavat arjen enkelit, jotka lakaisevat ja petaavat ja osaavat tulkita sekä ihmisiä että eläimiä. Liikkeen, värin ja hellyyden täyttämä kieli kuvastaa niin suurta avoimuutta unta ja todellisuutta kohtaan, että se on lähellä ihottomuutta. Ringell ottaa huomaansa jopa meidät, kirjan untuvikkolukijat. Eläytyminen on vahvaa, mutta sitä säestää aina nokkela huumori ja surkuhupaisuuden taju:

Kuunsirpin hymysuu, jonka lapsi piirtää nukkuvan tunturieläimen tumman ruumiin ylle. Niin kuin lapsi piirtää äitinsä suun, suuren, hymyilevän.

Se roikkuu taivaalla hieman vinona, kuin olisi äiti, kuu saanut halvauksen, mutta silti.

Susanne Ringell (s. 1955) on syntynyt ja asuu Helsingissä. Hän on koulutukseltaan näyttelijä, mutta kirjoittaa nykyään päätoimisesti. Ringell debytoi vuonna 1993 novellikokoelmalla Det förlovade barnet.Sittemmin hän on julkaissut tusinan verran kirjoja sekä kirjoittanut näytelmiä ja kuunnelmia. Hän on saanut useita palkintoja ja palkintoehdokkuuksia, joista voidaan mainita Hugo Bergroth -seuran kielipalkinto, Svenska Ylen kirjallisuuspalkinto sekä Svenska litteratursällskapetin palkinto.