Carina Karlsson

Pahuuden kuvaaminen on yksi kirjallisuuden suurimmista haasteista. Miten ihmiselämän pimeää puolta voi kuvata joutumatta pessimismin valtaan? Eikö tekstistä pidä välittyä toivonkipinä, jotta se olisi siedettävä?

Nämä eksistentiaaliset kysymykset ovat keskiössä kirjailija Carina Karlssonin romaanissa Algot (suomentamaton), joka on Ahvenanmaan maakunnan ehdokas Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2018 kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Karlsson oli ehdolla myös edellisellä romaanillaan Mirakelvattnet (2015) ja sai jo varhain nimeä tyylillisesti varmana runoilijana. Karlssonin tuotanto kattaa kymmenkunta teosta, ja hän on saanut muun muassa Klockrikestipendiet till Harry Martinsons minne -palkinnon.

Aiheiltaan Karlsson on kotipaikkauskollinen. Hän palaa dramaattisiin historiallisiin tapahtumiin, joissa korostuu aina yksilön haavoittuvuus. Tällä kertaa eletään 1700-luvun vihan vuosia, jolloin Ahvenanmaa joutuu useasti venäläisjoukkojen miehittämäksi. Asukkaat pakenevat meren yli etsimään turvapaikkaa Ruotsista, millä on ilmeiset yhtymäkohdat aikamme pakolaistilanteeseen. Kotiinpaluun jälkeen koko yhteiskunta on rakennettava uudestaan.

Algot Holm on Karlskronasta kotoisin oleva nuori pursimies, jonka kohtalon tuulet tuovat Ahvenanmaalle. Hänelle osoitetaan ränsistynyt torppa Sundista läheltä Kastelholman linnaa. Algotin edeltäjä on kadonnut sodassa, joten talon lisäksi hän ottaa omakseen myös Ilja-vaimon ja tämän pienen Greta-tyttären. Perheen elämä on armotonta kamppailua köyhyyttä vastaan; he kulkevat kylätietä kuolema varjon lailla kintereillään. Viinasta tulee keino, jolla voi paeta unelmiin, mutta pian se muuttuu arkea leimaavaksi riippuvuudeksi. Kirjassa kuvataan puistattavan tarkasti sitä, miten Ilja vajoaa yhä syvemmälle alkoholismiin yrittäen samalla turhaan säilyttää edes rahtusen arvokkuutta.

Algotin mielen valtaa viha ja suoranainen hulluus. Hän tekee yhdessä kahden rikoskumppanin kanssa useita väkivallantekoja, jotka kulminoituvat vuonna 1748 Föglön saariston Bänössä tapahtuneisiin surullisenkuuluisiin murhatapaukseen. Carina Karlsson kuvaa asiakirjoihin perustuen veristä draamaa, josta anteeksianto ja sovitus ovat kaukana.

Tämän vastakohtana ja eräänlaisena toivon symbolina on Greta. Tytön ”taivaita heijastava” katse kukistaa syvimmänkin pahuuden.

Algotin kieli vaihtelee realistisesta lyyriseen. Kertomus rakentuu graafisen tarkasti, ja luonto ja ihminen ovat siinä rikkumattomassa symbioosissa. Romaanin hahmot lyyhistyvät elinolojensa ikeessä, ja historialliset ympäristöt tarjoavat lukijalle samastumispinnan, joka ylittää ajan ja paikan rajoitteet.

Algot on kaikesta surusta ja epätoivosta huolimatta kaunis kirja.