Fredrik Prost

Perustelu:

Leŋges hearggi Sáhčal fatnasa on monimuotoinen taideteos. Se on paitsi johdatus perinteiseen saamelaiseen hengellisyyteen myös kauniisti runoiltu ja ornamentoitu tieteellinen kertomus, jollaista ei ole aiemmin kerrottu. Kirja pohtii, miten otetaan takaisin se, mikä on kertoman mukaan jo kauan sitten menetetty: saamelaisrummut ja saamelaisten luonnonusko. Fredrik Prost on saamelaisen duodji-käsityöperinteen harjoittaja, joka kertoo kirjassa saamelaisista arvoista ja hengellisyydestä. Hän on tutkinut aihetta aina aikuistumisestaan lähtien ja kuvaa sitä, miten hänestä tuli nuorena valittu ja miten hän on etsinyt tietoa. Kertomusta kehystävät historialliset faktat, tiedot nykylähteistä ja myös runous.

Kun kirja ilmestyi, saamelaisen kulttuurin ja kirjallisuuden professori Harald Gaski totesi näin: ”Nyt saamelaisille on syntynyt uusi Johan Turi.” Fredrik Prost, kuten saamenkielisen kirjallisuuden uranuurtaja Turi, käyttää tieteellistä kerrontatapaa välittäessään omia kokemuksiaan proosamuodossa. Kertomus alkaa 300 vuoden takaisesta tapauksesta, noaidi eli lapinnoita Nilja Lässin vangitsemisesta ja roviolla polttamisesta. Prost piirtää tapauksen pohjalta kokonaiskuvan saamelaisyhteisön kokemuksista. Se ulottuu kolonialismin alusta, jolloin saamelainen maailmankatsomus kiellettiin, aina nykyaikaan, jossa dekolonisaatiosta on tullut saamelaisyhteisön keskeinen käsite ja julkinen keskustelu saamelaisten perinteisestä uskosta alkaa syventyä.

Kirjassa seurataan Prostin omaa tarinaa siitä, miten hän sai aluksi tietoa parantajana tunnetulta vanhemmalta mieheltä. ”Se mitä tarkalleen tapahtui / Mikä yhä elää kansanperinteessä / Tuntuu niin kaukaiselta / Eikö kukaan ole kertonut / Etkö ole kuullut / Että siitä on liian vähän aikaa” (s. 37).

Prost saa noaidin kutsumuksen, löytää henkiä, jotka auttavat häntä eteenpäin, ja kehittyy lopulta muiden johdatusta etsivien opastajaksi. Kirja noudattaa tuttua dramaturgiaa, jossa päähenkilö kamppailee ja kokee esteitä ennen kuin hän kerää oppia ja harjaantuu selättämään uusia haasteita.

Nyt Fredrik Prost on koonnut tietämyksensä saamelaisten maailmankatsomuksesta ja luontoyhteydestä kirjaksi, jotta muut saamelaiset ja varsinkin erityiskykyjä omaavat saisivat tiedon käyttöönsä.Tunnettu saamelaisartisti Mari Boine toteaa esipuheessa toivovansa, että hänellä olisi ollut tämä kirja nuorena, kun hän etsi väylää saamelaisten hengelliseen perintöön.

Kirja on kauniisti toteutettu, ja sen suunnittelija ja kuvittaja, kirjailijan elämänkumppani Inga-Wiktoria Påve on tehnyt upeaa työtä. Kunkin luvun alussa on sivun reunaa myötäilevä kuvitus, joka luo mielleyhtymiä duodji-ornamentiikkaan, miellyttää silmää ja herättää uteliaisuuden.

Kuvitukset käyvät läpi kirjan käsi kädessä tekstin kanssa, ja niistä aistii näkymättömän, jonka kokemiseen kaikille ei ole suotu kykyä, koska ”Se ei kuule, joka ei kuuntele / Se ei näe, joka ei katso / Usvan takaa he kuiskaavat ja joikaavat hiljaa” (s. 51).

Tekstin tausta on tummanpuhuva niissä dramaattisen omakohtaisissa tekstijaksoissa, joissa Prost kokee esteitä ja pääsee hengellisten harjoitusten myötä tiedon äärelle.

Kukin luku päättyy runoon tai joikutekstiin, joka sysii runouden tehokeinojen avulla lukijaa ajattelemaan.

Kirja on kokonaisuutena helmi, jota ei halua päästää käsistään ja jonka soisi löytyvän joka kodista.

Kirja herättää ajatuksia siitä, kenellä on oikeus hallita saamelaisten kulttuuriperintöä, niin aineellista kuin aineetontakin. Se on ajankohtaista nyt, kun saamelaismuseoihin palautetaan esineitä ja moni pohtii, kenen vastuulla on elvyttää se, minkä saamelaiset ovat menettäneet.

Fredrik Prostin mukaan ei riitä, että vanhoja esineitä vain palautetaan museoihin. Lisäksi pitäisi elvyttää niiden, esimerkiksi saamelaisrumpujen, käyttö. Siksi hän on käyttänyt 20 vuotta tutkiakseen ja kerätäkseen tietoa saamelaisten hengellisestä perinteestä, valmistanut rumpuja ja osallistunut noaidiperinteen edistämiseen. Kirjailijan omia sanoja käyttääksemme on kuin rummut olisivat nyt alkaneet puhua ja pyytäisivät meitä kuuntelemaan.