Johanna Boholm

Jotkut esikoiskirjailijat erottuvat joukosta hämmästyttävän valmiintuntuisilla teksteillä – aivan kuin sanat olisivat vain odottaneet vapauttamistaan. Tällainen esikoiskirjailija on vuonna 1976 syntynyt Johanna Boholm, joka asuu Jomalassa Ahvenanmaalla. Hänen esikoisensa Bygdebok on Ahvenanmaan maakunnan ehdokas Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2014 kirjallisuuspalkinnon saajaksi.

Bygdebokia on vaikea luokitella yleistermein. Sivuja on vain noin 80, mutta Boholmin proosa on niin tiheätunnelmasta, että kirjan luettuaan tuntee eläneensä kokonaisen elämän. Tämä ei ole suoranainen romaani, vaan pikemminkin proosarunomainen kertomus, jossa sisäinen ja ulkoinen vuorottelevat erittäin taidokkaasti. Kirjan nimen "bygd" (seutu, tienoo) on maantieteellinen paikka, mutta samalla se kuvastaa alitajuista liikehdintää.

Kyse on muistamisesta, itsensä löytämisestä ja vahvistuksen saamisesta. Kertojan vastaanottajana on sisko – tai kenties peilikuva –, ja hän yrittää selvittää lapsuuden leimaavia ja vaikeita kokemuksia. Yksi kirjan avainkohtauksista sijoittuu seitsemänkymmentäluvun taloon, jossa on ohuet pinkopahviseinät. Kaappikello lyö kuin sydän. Ulkona pimeys ympäröi pienen yhteisön, jota halkoo joki. Vaikeaselkoinen isähahmo istuu kuin liimaantuneena pyörivään tuoliinsa, joukko höperöjä tätejä tulee kylään ja vie mukanaan hopealusikoita ja muita esineitä.

Sisarusten muistikuvat kietoutuvat yhteen, mutta voiko täyttä totuutta tavoittaa koskaan? Entä miten ihminen hallitsee syyllisyydentunteensa, joka on koko olemassaolon ydin?

Bygdebok on taitavasti rytmitetty siten, että tietyt avainsanat – jotka ovat usein mielikuvituksellisia uudissanoja – toistuvat siinä kuin sonaatin teemat. Arvoituksellinen teksti houkuttelee aina uusiin lukukertoihin, kun kertoja porautuu yhä syvemmälle muistin syövereihin: "Kesäkuun tuuli, iho kananlihalla, hiljaisuus. Laulua."

Gustaf Widén