Line-Maria Lång, Karen Vad Bruun ja Cato Thau-Jensen

Mitä tapahtuu, kun isä alkaa yhtäkkiä seurustella? Seurustelukumppani sattuu vielä olemaan mies, mutta se ei ole olennaista kuvakirjassa Frank mig her (”Minä ja Frank sitä ja tätä”, suomentamaton). Olennaista on se, että uudet perhesuhteet hyväksytään silloinkin, kun se tuntuu vaikealta. 

”Isä sanoo olevansa iso frankofiili. Se tarkoittaa sitä, että hän tykkää kaikista Frankiin liittyvistä jutuista.”Esimerkkinä ovat ranskalaiset vohvelit, postimerkit ja Frankensteinin hirviö. Mutta kuten minäkertojana toimiva päiväkoti-ikäinen poika saa huomata, frankofiili saattaa yhtäkkiä haluta myös asua yhdessä sen Frankin kanssa. Kirjan nimi viittaa tarinan kohtaan, jossa minäkertoja kyllästyy joka paikkaan tunkevaan Frankiin – mies siirtyy jopa parisänkyyn nukkumaan: ”Minä ja Frank sitä ja minä ja Frank tätä.” Puhekielestä ammentava kertomus leikittelee muutenkin kielellä. Myöhemmin kertoja tekee listoja ja kirjaa niihin ensin huonoja ja sitten hyviä puolia, jotka liittyvät ”sen Frankin” yhtäkkiseen ilmaantumiseen perheen kotiin.

Kertojanääni on uskottava, kun se kuvaa lapsen näkökulmaa ja logiikkaa, jotka ovat harvoin linjassa aikuisten ajattelun kanssa. Poika ei ymmärrä isän tarpeita, koska isähän ”asuu jo minun kanssani”. Sitaatti viittaa lapsen omanarvontuntoiseen kertojanääneen, ”minuun”, jonka on vaikea hyväksyä sitä, että hän ei ole enää isän rakkauden ainoa kohde. 

Kuvitukset ovat täynnä värikkäitä kontrasteja. Sivun jokainen esine ja alue tuntuu saaneen oman värin ja varjokuvion. Tuloksena on hyvin eloisa kuvapinta. Naivistinen viiva ja hieman vino perspektiivi korostavat lapsen näkökulmaa. Kirjassa on visuaalisia viittauksia, jotka vetoavat varsinkin aikuislukijaan. Esimerkkeinä ovat Marimekko-lakanat ja David Hockneyn maalaus. Myös rakastumista kuvataan. Kannessa nähdään isä ja Frank syleilemässä toisiaan ja syvässä katsekontaktissa, ja kirjassa on useita kuvauksia miesten fyysisestä läheisyydestä. Tarinan ytimessä on kuitenkin se, että näiden kolmen ihmisen välille syntyy uusi tasapaino ja että kenelläkään ei ole yksinoikeutta toiseen. Kansi kuvaa tätä hienosti siten, että Frank pitää kertojaa kädestä. Tarina myös loppuu siten kuin se alkoikin: isän ja pojan väliseen hetkeen leikkimökissä, mutta nyt taustatukena nähdään myös Frank. 

Tanskalaista lastenkirjallisuutta hallitsee paljolti valkoinen keskiluokkainen perhe, jossa on isä, äiti ja kaksi lasta. Vaikka viime aikoina on tullut yhä enemmän kirjoja, jotka on kerrottu eroperheiden ja uusperheiden näkökulmasta, sateenkaariperheet ovat yhä harvinainen näky. Tämän kirjan sanomana ei ole monimuotoisuus sinänsä, vaan se on vain tarinan uskottavuutta vahvistava seikka. Frank mig her on kertomus uusien perheenjäsenten hyväksymisestä ja siitä, että antaa periksi jollekin, mikä on lopulta aika hauskaa. Niin kuin se, että Frankin saappaaseen mahtuu älyttömän paljon Lego-palikoita (ja vettä).